.PIENIÄ SISUSTUSJUTTUJA.

Uudessa (omassa) asunnossa ollaan nyt asusteltu toukokuusta lähtien ja koti alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan sellaiseksi kuin me ollaan se suunniteltukin. Hienosäätöä riittää ja uusia pikku hankintoja on tehty pikkuhiljaa ja nyt ajattelin jakaa muutaman kuvan meidän kodista.

353_kukkanurkka_ennen_jalkeen

Olohuoneen nurkkaus on muuttunut hieman. Entisellä omistajalla oli tässä kohtaa ruokapöytä, mutta me ei haluttu (vaikka sitä ensin itsekin harkitsimme), olisi tullut liian tukkoinen olkkari ja ilmavuus oli yksi juttu mitä me tähän kotiin haluttiin. Ruokapöytä jää siis keittiöön (tosin meillä ei vielä ole ruokapöytää, mutta sitten kun on) ja tähän nurkkaan tuli useammassakin edellisessä asunnossa vain tiellä ollut punainen nojatuoli (Asko), joka nyt löysi arvoisensa paikan viimeinkin, paperivalaisin (ainakin 10 vuotta vanha, ehkä IKEAsta tai Anttilasta) ja ikivanha IKEAn pöytähässäkkä kukille. Suunnitelmissa olisi vielä saada tuohon seinälle joku hylly koriste-esineille. Harmaa seinä on Tikkurilan maalilappusista sävy ”tuhka”. Lattia on K-Raudasta ja jatkuu koko asunnon mitalta (paitsi keittiö ja wc).

354_tietokonehuone_lipastoseina_ennenjalkeen

Tietokonehuoneesta revittiin vanha kaapisto pois, siinä oli ovetkin vähän vinksallaan ja noi tarrat tuossa ovessa ei nyt ihan vastanneet meidän ajatuksia tyylikkäästä nörttihuoneesta. Kaappi sai siis lähteä. Tilalle hankittiin IKEAsta (ylläri pylläri) Norrsten-kaappi, joka on jo lopetettu ja meillä oli hyvä säkä, että ehdittiin vielä sellainen saamaan alkukesästä, nyt niitä ei nimittäin enää ole. Kaapin päällä on toistaiseksi vain muutamia tauluja, mutta tähän olisi tarkoitus hankkia vielä joku lamppu. Haaveissa on ollut Pentikin lasipallojalkainen pöytälamppu joko mustalla tai valkoisella varjostimella ja Harri Koskisen Block-valaisin valkoisella johdolla, en vielä tiedä kumpaan päädymme, mutta hyvin luultavasti molemmat meille tulee. Sitä en vaan tiedä vielä, että kumpi tulee tähän. Seinän harmaa sävy on sama ”tuhka” kuin olohuoneessakin. Taulujen kuvat on kuvattu itse, kehykset IKEAn Ribba-sarjaa.

355_liitutaulu_eteinen2

Eteiseen, heti ulko-ovea vinosti vastapäätä tuli Indiskasta hankittu liitutaulu ja ja pieni hyllytaso sen alustaksi. Pelkän liitutaulunkin olisi kyllä saanut seinään kiinni, mutta me nimenomaan haluttiin siihen jotain alle, jossa voi pitää liituja ja tarpeen tullen vaikka laskea siihen jotain pientä. Magneetit ja kaksi valkoista liitua kuuluivat kauppaan. Mä hieman kulutin lisää noita puukehyksiä ja tuon hyllyn reunoja 120:llä hiekkapaperilla, toimi hyvin ja saatiin noihin sitä rosoisuutta mitä haluttiinkin. Tähän on nyt helppo jättää muistilappuja, kirjoitella viestejä tai muistilistaa, että mitä pitää hankkia.

356_keittio_tauluhyllyt

Tauluhyllyjä ollaan porailtu paikalleen kahteen eri paikkaan, keittiöön ja eteiskäytävälle. Nämä on keittiössä. Kuvasta katsottuna vasemmalla on oviaukko (ovi siirrettiin kellariin jemmaan), oikealla ikkuna ja selän takana itse keittiötasot ym. Keittiöstä tosiaankin puuttuu edelleen ruokapöytä, verhotanko ja verhot, joten tämän enempää en tällä hetkellä esittele keittiötä.

Tauluhyllyt on IKEAsta, ostettu joskus vuosia sitten eikä niitä olla koskaan ennen saatu seinälle vaan ne on kulkeneet muoveissaan asunnosta toiseen, mutta viimeinkin näillä on paikka :) Taulukehykset on kaikki IKEAn Ribba-sarjaa ja valokuvat itse otettuja (yksi on äidin albumista), joista tilattiin sopivat koot Ifolorin kautta.

357_eteisen_tauluhyllyt

Tauluhyllyjä on kaksi myös eteisen käytävällä peiliovista liukuovikaappia vastapäätä. Oikealla näkyvä oviaukko johtaa makuuhuoneeseen, vasemmalta pääsee tietokonehuoneeseen ja selän takana on olohuone. Tauluhyllyille olisi tarkoitus etsiä myös joitakin pieniä koriste-esineitä, pieniä kukkiakin ehkä tai jotain. Todettiin nimittäin tuossa, että meillä ei kertakaikkiaan ole koriste-esineitä! Kyllä mulla on joskus ollut, mutta useammissa muutoissa olen aina heittänyt jotain pois ja ne on vähentynyt radikaalisti. Kellarissa saattaa jotain olla vielä jemmassa, kun jaksaisi vaan mennä sinne tonkimaan.

358_Siiri_p-25C3-25B6ksyneiti

Näihin tunnelmiin ja Siiriltä ”moi”. Sillä on juoksut ja se joutuu pitämään housuja, siksi tuo jenkkakahva :D

.UUDESSA KODISSA OLLAAN.

Koen pientä writers blockia tällä hetkellä. Tökkii. Johtunee pitkäksi venyneestä blogitauosta, että tuntuu vaikealta aloittaa blogijuttujen kirjoittaminen. Tuntuu, että päässä ei nyt vaan pyöri mitään järjevää blogiin liittyvää ja en vaan saa otettua itseäni niskasta kiinni että pakottaisin itseni kirjoittamaan edes jotain. Mulla olis jemmassa paljon aiheita ja vielä enemmän kuvia ja tuotteita on kokeiltu ja käytetty loppuunkin vaikka kuinka, mutta en vaan saa itseäni kirjoittamaan niistä mitään. Mutta kerrotaan nyt pikkuisen kuulumisia kuitenkin, vaikka kosmetiikasta en nyt tällä kertaa juttelekaan :)

286_vaatekaappi

Remontti on ohi ja uudessa kodissa ollaan asuttu jo pari-kolme viikkoa. Tavarat etsii edelleen paikkaansa, koska kaikki säilytyskalusteet eivät ole vielä paikallaan/koottuna, mutta pikkuhiljaa valmiimpaan päin :) Toissapäivänä saatiin koottua makuuhuoneeseen uusi vaatekaappi, 150cm leveä ja se syvempi malli PAX-liukuovikaapistosta korkeakiiltoisilla valkoisilla ovilla (IKEA PAX ÅNSTAD), sain eilen oman puoleni jo täytettyä ja täyteen tuo tulikin, huh.

Tämmöistä tällä kertaa. Mitäs teille kuuluu? :)

.SAVON LIQUIDE & BAUME MAIN.

Käsisaippuat on harvinaisen tavallisia peruskäyttötuotteita eikä niistä ensimmäisenä tule mieleen, että onpa upea/kaunis/ihastuttavan erinomainen tuote. Mutta vaikka käsisaippua onkin hammastahnan ohella yksi niistä perusjutuista, ei sen silti ole pakko olla tylsän näköinen marketin muovipullo, se sellainen joka löytyy joka ikiseltä naapurin mummoltakin.

284_Savon_Liquide_-2526_Baume_Main

Upgreidasin meidän kylpyhuoneen saippua- ja käsivoidepullot kertaheitolla tyylikkäämmiksi, kun löysin nämä putelit Kicksin alesta tuossa alkuvuodesta. Putelit ovat olleet ahkerassa käytössä siitä saakka ja vielä edelleenkin vilkaisu niihin päin saa mut huokaisemaan ihastuksesta. Että ihminen voikin olla onnellinen pienistä asioista :D

Käsisaippuastakin siis saadaan sisustuselementti ja katseenkääntäjä. Sitä meidän uusi kylpyhuone kyllä vähän kaipaakin. (Alempi in-action-kuva on vielä vanhasta kämpästä itseasiassa.) Vaikka puitteet ei olisikaan ihan priimaa niin kauniilla yksityiskohdilla saadaan aikaan huomattavasti nätimpi vaikutelma.

Itse käsisaippua on hieman suuremmassa tummanruskeassa putelissa ja maustettu oliiviöljyllä ja laventelilla. Tuoksu on huumaava, mutta se saattaa johtua ihan siitäkin, että laventelin tuoksu on aina ollut omaan mieleeni. Tiedän, että on monia, jotka taas ei voi sitä sietää. Saippua on todella nestemäistä ja tuoksuu ehkä hitusen liiankin voimakkaasti (onneksi tuoksu kuitenkin on mieleeni) ja jättää kädet puhtaiksi, tietenkin. Itseasiassa niin puhtaiksi, että käsivoidetta on melkeinpä pakko saada lähes välittömästi.

Käsivoide on hieman pienemmässä pumppupullossa ja melko ohutta koostumukseltaan. Imeytyy nopeasti ja voidetta tarvitsee oikeasti niin vähän kerrallaan, että sitä on suorastaan vaikeaa ottaa niin pientä määrää, aina tulee liikaa. Tämä puteli kestääkin varmasti pienen ikuisuuden käytössä.

285_Soaps_atm

Mun tarkoitus on, että kun nuo putelit joskus tyhjenee niin pesen ne kunnolla ja täytän jollain toisella saippualla ja käsivoiteella ja jatkan tällä menetelmällä niin kauan kun putelien pumppumekanismi vaan toimii. On ne vaan niin tyylikkäät ja sopii hyvin yhteen myöskin tuon palasaippuatelineen kanssa.

Palasaippuoina on tällä hetkellä pähkinäisen ihana Lush Noubar, The Body Shop Nutmeg and Vanilla, jonka sain joululahjapaketissa ja Soap & More saippuakaupan hedelmäpalasaippua. Ennen keräsin lautaselle aina vähintään viisi pientä saippuapalaa, mutta olen nyt tyytynyt kolmeen vähän helpommin lautaselle mahtuvaan palaan. Onhan siinäkin jo vaihtelua ja näyttävät siistimmiltä tällä tavalla.

282_remontti3

Remonttikin etenee kovaa vauhtia. Kuva on viime viikolta, kun maalailin makuuhuoneeseen yhden seinän harmaaksi. Tämänhetkinen tilanne on jo paljon pidemmällä, laitan kuvia myöhemmin, kun saan niitä poikaystävän kamerasta :)

283_syote1

Siiriltä ja Lyyliltä terveisiä!