Asuttiin vain kaksi vuotta rivarissa Järvenpäässä ja mä nautin siellä asumisesta todella paljon, erityisesti kesät oli jollain tavalla enemmän kesiä rivitalossa kuin kerrostalossa ja olen ollut paljon enemmän ulkona näiden kahden vuoden aikana. Nyt tilanne on kuitenkin se, että meidän tiet Mösjöön kanssa erosivat ja näinollen myös Järvenpää ja rivitalokoti jäi taakse. Meillä on Mösjöön kanssa tosi hyvät välit edelleen ja toivon, että ne myös pysyy sellaisina, mutta aika näyttää.
Mä muutin takaisin Helsinkiin, kun löysin kivan pienen vuokrakaksion Käpylästä. Alkuun olin vähän kauhuissani, että miten ihmeessä mä mahdun tavaroineni niin pieneen asuntoon, mutta kyllä se nyt kuitenkin vaan taisi onnistua. Onhan se iso muutos muuttaa 98:sta neliöstä 38,5 neliöön, mutta toisaalta: kaikkeen tottuu ja tässä on kuitenkin vain yhden ihmisen tavarat. Työmatka lyheni paljon, joka on erittäin hyvä koirien kannalta, ettei niiden tarvitse olla yksin ihan niin kauaa, kun on enää vain yksi lenkittäjä. Käpylä vaikuttaa alueena just sellaiselta, että todennäköisesti tulen täällä viihtymään paremmin kuin hyvin.
Tavaroita pakkaillessa todella sai taas huomata, että kylläpäs sitä tavaraa tosiaan onkin paljon. Haluaisin ajatella olevani jonkin asteinen minimalisti, mutta kyllä siinä pakkaillessa ne luulot karisi tehokkaasti. Vaikka monet tavarat meni puoliksi Mösjöön kanssa, silti sitä rompetta vain on. Tällä kertaa en ottanut vuokralaatikoita muuttoon vaan ostin pahvilaatikoita Ikeasta, jolloin pystyn hyödyntämään samoja laatikoita sekä varastoinnissa että mahdollisissa tulevissakin muutoissa. Olisin todella vahvasti halunnut palkata jälleen muuttofirman hoitamaan koko homman, mutta tällä kertaa menin raha edellä ja säästin käyttämällä hyväksi ystävien pakua ja kantoapua.
Muutto itsessään sujui hyvin, tavaramäärästä huolimatta. Auttamassa oli viisi kantajaa mun lisäksi ja kaverin paku, jolla jouduttiin tekemään kolme reissua ennenkuin kaikki oli uudessa kodissa. Koirat tuli viimeisen kuorman mukana ja ihmettelivät uusia hajuja koko illan. Muutto sujui noin viidessä tunnissa, mikä on mielestäni ihan hyvä saavutus ottaen huomioon välimatkan.
Muuttamisessa parasta on juuri uuteen kotiin asettautuminen ja se, kun saa miettiä mitä haluan laittaa mihinkin. On kivaa, kun paikka kerrallaan tavarat löytää paikkansa ja koti alkaa nurkka nurkalta muodostua juuri minun näköiseksi.
Muutin sunnuntaina ja keskiviikko-iltaan mennessä koko asunto oli aika pitkälti valmis ja kaikki tavarat paikoillaan, taulut seinillä ja lattiatkin imuroitu. En kyllä olisi ollut näin nopeasti valmis ellei Mösjöö olisi kaikessa ystävällisyydessään tullut auttamaan juurikin huonekalujen kokoamisen ja poraushommien kanssa niinä ensimmäisinä päivinä muuton jälkeen, koska niistä en varmasti olisi yksin selviytynyt. Postauksen kuvissa viimeiset kuvat on tiistai-illalta, kun vielä viimeiset tavarat odottelivat oikealle paikalleen siirtymistä.
Varsinkin ensimmäisinä päivinä, kun tavarat seilasi ties missä tiellä koko ajan, huomasin hyvin vahvasti neliöiden pienentyneen, kun törmäilin jatkuvasti huonekaluihin, ovenkahvoihin ja seiniin, löin sääreni vessanpönttöön jne. Kaikki etäisyydet muuttui kertaheitolla ja kylpyhuonekin on niin pieni, että suihkussa käydessä vessanpönttö on lähes yhtä märkä kuin suihkun lattiakin. Täytyykin hankkia suihkuverho niin pian kuin mahdollista. Makuuhuone on niin pieni, että tuo 160 cm leveä sänky näyttää siellä aivan monsterilta ja työpöytä hädintuskin edes mahtuu ikkunan eteen, mutta mahtuu kuitenkin. Nyt, kun tavarat ja huonekalut alkavat olemaan paikoillaan ja kun tässä nyt olen kuitenkin huidellut jo muutaman päivän, alan pikkuhiljaa tottumaan näihin neliöihin ja huonekaluihin törmäilyt alkaa vähentyä.
Nyt sitten tässä ollaan ihan yksin kolmen koiran kanssa. Samalla sekä ihanaa että kamalaa. Mä olen aina viihtynyt omissa oloissani, se ei ole koskaan ollut ongelma, mutta olen tässä kuitenkin 9 vuotta ollut saman ihmisen kanssa päivittäin niin onhan se nyt kummallista, kun se ihminen ei enää jaakaan tätä mun uutta arkea, vaikka se oli tässä muuttamisessa vähän niinkuin se pointtikin. Ottaa varmasti oman aikansa, että tähän uuteen todellisuuteen tottuu sekä konkreettisen arkisella tavalla että myös henkisellä puolella.
Mulla on nyt kuitenkin ihana pieni koti, joka tuntuu jo tosi kotoisalta ja ihan multa. Tästä tukikohdasta on hyvä lähteä katsomaan mitä se elämä tuo tullessaan tästä eteenpäin :)
.Mari Anniina. 