.UUSI KOTI, UUSI ELÄMÄ.

Asuttiin vain kaksi vuotta rivarissa Järvenpäässä ja mä nautin siellä asumisesta todella paljon, erityisesti kesät oli jollain tavalla enemmän kesiä rivitalossa kuin kerrostalossa ja olen ollut paljon enemmän ulkona näiden kahden vuoden aikana. Nyt tilanne on kuitenkin se, että meidän tiet Mösjöön kanssa erosivat ja näinollen myös Järvenpää ja rivitalokoti jäi taakse. Meillä on Mösjöön kanssa tosi hyvät välit edelleen ja toivon, että ne myös pysyy sellaisina, mutta aika näyttää.

Mä muutin takaisin Helsinkiin, kun löysin kivan pienen vuokrakaksion Käpylästä. Alkuun olin vähän kauhuissani, että miten ihmeessä mä mahdun tavaroineni niin pieneen asuntoon, mutta kyllä se nyt kuitenkin vaan taisi onnistua. Onhan se iso muutos muuttaa 98:sta neliöstä 38,5 neliöön, mutta toisaalta: kaikkeen tottuu ja tässä on kuitenkin vain yhden ihmisen tavarat. Työmatka lyheni paljon, joka on erittäin hyvä koirien kannalta, ettei niiden tarvitse olla yksin ihan niin kauaa, kun on enää vain yksi lenkittäjä. Käpylä vaikuttaa alueena just sellaiselta, että todennäköisesti tulen täällä viihtymään paremmin kuin hyvin.

muutto_oh1
Olohuoneen ikkunaseinän muodonmuutos sunnuntaista tiistai-iltaan.

Tavaroita pakkaillessa todella sai taas huomata, että kylläpäs sitä tavaraa tosiaan onkin paljon. Haluaisin ajatella olevani jonkin asteinen minimalisti, mutta kyllä siinä pakkaillessa ne luulot karisi tehokkaasti. Vaikka monet tavarat meni puoliksi Mösjöön kanssa, silti sitä rompetta vain on. Tällä kertaa en ottanut vuokralaatikoita muuttoon vaan ostin pahvilaatikoita Ikeasta, jolloin pystyn hyödyntämään samoja laatikoita sekä varastoinnissa että mahdollisissa tulevissakin muutoissa. Olisin todella vahvasti halunnut palkata jälleen muuttofirman hoitamaan koko homman, mutta tällä kertaa menin raha edellä ja säästin käyttämällä hyväksi ystävien pakua ja kantoapua.

muutto_k
Keittiön taso oli vähän aikaa viidakkona, kunnes viherkasvit löysivät oikeat paikkansa.

Muutto itsessään sujui hyvin, tavaramäärästä huolimatta. Auttamassa oli viisi kantajaa mun lisäksi ja kaverin paku, jolla jouduttiin tekemään kolme reissua ennenkuin kaikki oli uudessa kodissa. Koirat tuli viimeisen kuorman mukana ja ihmettelivät uusia hajuja koko illan. Muutto sujui noin viidessä tunnissa, mikä on mielestäni ihan hyvä saavutus ottaen huomioon välimatkan.

Muuttamisessa parasta on juuri uuteen kotiin asettautuminen ja se, kun saa miettiä mitä haluan laittaa mihinkin. On kivaa, kun paikka kerrallaan tavarat löytää paikkansa ja koti alkaa nurkka nurkalta muodostua juuri minun näköiseksi.

muutto_oh2
Olohuoneen toinen pääty sunnuntaista tiistai-iltaan.

Muutin sunnuntaina ja keskiviikko-iltaan mennessä koko asunto oli aika pitkälti valmis ja kaikki tavarat paikoillaan, taulut seinillä ja lattiatkin imuroitu. En kyllä olisi ollut näin nopeasti valmis ellei Mösjöö olisi kaikessa ystävällisyydessään tullut auttamaan juurikin huonekalujen kokoamisen ja poraushommien kanssa niinä ensimmäisinä päivinä muuton jälkeen, koska niistä en varmasti olisi yksin selviytynyt. Postauksen kuvissa viimeiset kuvat on tiistai-illalta, kun vielä viimeiset tavarat odottelivat oikealle paikalleen siirtymistä.

Varsinkin ensimmäisinä päivinä, kun tavarat seilasi ties missä tiellä koko ajan, huomasin hyvin vahvasti neliöiden pienentyneen, kun törmäilin jatkuvasti huonekaluihin, ovenkahvoihin ja seiniin, löin sääreni vessanpönttöön jne. Kaikki etäisyydet muuttui kertaheitolla ja kylpyhuonekin on niin pieni, että suihkussa käydessä vessanpönttö on lähes yhtä märkä kuin suihkun lattiakin. Täytyykin hankkia suihkuverho niin pian kuin mahdollista. Makuuhuone on niin pieni, että tuo 160 cm leveä sänky näyttää siellä aivan monsterilta ja työpöytä hädintuskin edes mahtuu ikkunan eteen, mutta mahtuu kuitenkin. Nyt, kun tavarat ja huonekalut alkavat olemaan paikoillaan ja kun tässä nyt olen kuitenkin huidellut jo muutaman päivän, alan pikkuhiljaa tottumaan näihin neliöihin ja huonekaluihin törmäilyt alkaa vähentyä.

muutto_mh
Makuuhuoneessa sänky toimi hyvänä laskualustana vähän sille sun tälle monta päivää.

Nyt sitten tässä ollaan ihan yksin kolmen koiran kanssa. Samalla sekä ihanaa että kamalaa. Mä olen aina viihtynyt omissa oloissani, se ei ole koskaan ollut ongelma, mutta olen tässä kuitenkin 9 vuotta ollut saman ihmisen kanssa päivittäin niin onhan se nyt kummallista, kun se ihminen ei enää jaakaan tätä mun uutta arkea, vaikka se oli tässä muuttamisessa vähän niinkuin se pointtikin. Ottaa varmasti oman aikansa, että tähän uuteen todellisuuteen tottuu sekä konkreettisen arkisella tavalla että myös henkisellä puolella.

Mulla on nyt kuitenkin ihana pieni koti, joka tuntuu jo tosi kotoisalta ja ihan multa. Tästä tukikohdasta on hyvä lähteä katsomaan mitä se elämä tuo tullessaan tästä eteenpäin :)

.LAHJATOIVEITA.

Mulla on yleensä ollut tapana tehdä postaus, jossa kerron omista joululahjatoiveistani, jotka voi yhtä lailla olla myös synttärilahjatoiveita, koska mun synttärit sattuu olemaan viikko joulun jälkeen. Ei välttämättä siksi, että läheiset nämä tästä bongaisivat, vaan ennemminkin haaveilumielessä ja muistilista-henkisesti. Toki en pistä pahakseni, jos läheiset tästä vinkkejä saavatkin, mutta en sitä tokikaan oleta. Viime vuotisen postauksen sisällöstä olen saanut kolme yhdeksästä, mutta olen ne kaikki kylläkin itse ostanut tässä vuoden sisällä :D

joululahjatoiveet_01

Suurinosa tänä vuonna mun toiveista liittyy käyttöesineisiin, kuten astioihin. Meillähän on jo ennestään keräiltynä tätä Marimekkoa, koska sekä muotokieli että kuviot viehättää mun silmää. Tykkään siitä, että monia näistä astioista on helppo käyttää sekä tarjoiluastioina että ihan tavallisina ruoka-astioina ja mustavalkoinen väriteema sopii keskenään, vaikka kuviot toki vaihtelevatkin samassa pöydässä.

1. Marimekko Oiva Siirtolapuutarha -lautaset (2 kpl) on ollut hankitalistalla jo pidempään. Nämä on niitä isompia matalia lautasia ja meillä on näitä jo kokovalkoisena ihan mukavasti, mutta erityisesti tarjoilukäyttöön haluaisin pari tämmöistä kuviollista lisäksi. Tuohon on kiva kattaa vaikkapa karjalanpiirakoita tai croissantteja fiinimpään aamupalapöytään tai käyttää ihan vaan ruokalautasena arjessa.

2. Marimekko Oiva Räsymatto -jättimuki 4 dl (2 kpl) mustavalkoisella kuviolla on aivan täydellinen tee- tai glögimuki, johon mahtuu kerralla vähän enemmänkin lämmintä juotavaa. Huomaan, että ne pienemmät mukit on nopeasti tyhjiä, vaikka muuten niistä tykkäänkin ja Mösjöö käyttää niitä kahvinjuontiin hyvin mielellään, mutta mä kaipaisin vähän isompaa mukia toisinaan.

3. Marimekko Oiva Sääpäiväkirja -kulho 5 dl (2 kpl) olisi erinomainen jatkumo jo olemassaolevien samankokoisten kulhojen lisäksi. Käytän tätä kulhokokoa eniten (aamupalajogurttiin lähinnä, mutta myös muuhun tarjoiluun) ja siksi ne on koko ajan tiskikoneessa, joten lisä ei olisi pahitteeksi. Harmittaa, kun tähän kokoon tulee harvemmin mitään kivoja uusia kuoseja, mutta tätä kuosia mulla ei vielä ole, vaikka tämä ei enää uusi olekaan.

4. Marimekko Oiva Siirtolapuutarha -kannu 1,25 l olisi oikein mainio vesikannu ruokapöytään silloin, kun on ihmisiä kylässä syömässä. Saahan sitä vettä toki hanastakin, mutta jos pöydässä on näin hieno kannu, ei tarvitsisi nousta sen takia. Erinomainen myöskin vapaapäivien pidempiin bloggaushetkiin, kun saatan istua lähes koko päivän tietokoneella ja vesimuki on oikeasti ihan koko ajan tyhjä eli kannulla pystyisin ainakin vähentämään täydennysreissuja (joskin vessareissut saattaisi lisääntyä jatkuvasti hyvästä vesitilanteesta johtuen).

joululahjatoiveet_02

Rahallisesti vähän isompi joululahjatoive löytyi Hobby Hallista, joka on luultavasti kohta jo mulle matkallakin (koska Mösjöö lupasi tämän mulle joulu/synttärilahjaksi hommata), jee!

5. Raleigh Classic ”28 naisten 1-vaihteinen polkupyörä mustana (sieluni väri). En ole vuosikausiin juurikaan kaivannut polkupyörää, koska Helsingissä bussiliikenne oli aina niin lähellä, että pyörää ei oikeasti tarvinnut. Nyt, kun kuitenkin muutettiin vähän pidemmälle, me ollaan oikeastaan täysin jalkojemme varassa kaiken (lähi)liikkumisen suhteen, joten pyörä olisi aivan mainio helpoke moneenkin pikkureissuun. Työmatkailuun en sitä toki tarvitse, juna-asemalle kävelee ihan tarpeeksi lyhyen aikaa, mutta moneen muuhun kyllä, jonne kävellen menee aivan tuhottomasti aikaa.

6. Polkupyörän etukori (mustana jälleen) on tottakai oltava. Koriin voi laittaa ostoskassin, chihun tai piknik-tarpeita jos selkäreppu ei yksinään ole riittävä. Takajopparillekin voi tarvittaessa toki köyttää jotakin. Kunnon lukko pyörää varten toki pitäisi vielä hommata niin paketti olisi kasassa.

joululahjatoiveet_03

Palataan vielä hetkeksi Finnish Design Shopiin.

7. Milk -valaisin saarnipuun värisillä jaloilla on pieni, mutta niin loputtoman suloinen valaisin, josta olen haaveillut jo pidempään, mutta jota en vaan ole saanut vielä itse ostettua. Tälle söpöliinille kyllä löytyisi varmasti paikka.

8. Forest Greetings -seinäkalenteri (Teemu Järvi Illustrations) on NÄTTI ja olisi myös tarpeellinen. Olisi hyvä olla joku paikka kotona, johon merkitä työvuorot ja muut menot, jotta ne olisi helposti molemmilla tiedossa, eikä Mösjöön tarvitsisi aina kysellä, että mitenkäs mä nyt olenkaan taas töissä tällä viikolla tai että milloinkas se Mösjöön mökkiviikonloppu taas olikaan.

joululahjatoiveet_04

Kosmetiikan puolelta mulla ei nyt ole mitään muita toiveita, kuin nämä jumalaisen ihanalta tuoksuvat Origins Ginger-linjan tuotteet. Mulla on yksi Ginger-tuote, jota käytän aina suihkun jälkeen ja olen niin rakastunut siihen tuoksuun, että voisin ihan rehellisesti vaikka uida siinä tuoksussa, joten tottakai mä haluan muitakin saman sarjan tuotteita lisää. Origins-tuotteita myy ainoastaan Stockmann, kaikkia tuotteita ei ole verkkokaupassa, mutta myymälästä löytynee (ainakin keskustasta, jossa on uusi hieno Origins-piste MACia vastapäätä).

9. Origins Ginger Burst Savory Body Wash, eli suihkugeeli, jotta inkivääri-elämys lähtee liikkeelle heti puhdistuksesta.

10. Origins Ginger Cloud Smoothing Body Balm, eli vartalovoide kuivallekin iholle.

11. Origins Ginger Body Scrub Smoothing Body Buffer, eli jumalaisen ihana suolakuorinta vartalolle. Tätä olen erityisesti himoinnut siitä saakka, kun tajusin tämän olemassaolon, ah niin ihana!

12. Origins Ginger Gloss Smoothing Body Oil, eli vartaloöljy. Tämä on se tuote, joka mulla jo on (saatu blogin kautta) ja tykkään tykkään tykkään! Jättää ihon tosi kosteutetuksi, mutta vaikka tämä on öljy, ei tunnu öljyiseltä iholla kauaa, vaan imeytyy mukavasti. Aivan ihana! Mun puteli on jo puolillaan (ehkä jopa alle) ja nyt jo hermoilen, että tätä (tai jotain muuta Gingeriä) pitää saada kohta lisää!

13. Origins Ginger Hand Lotion, eli käsivoide pumppupullossa, jota ajattelin yöpöydälle, jotta saisin vielä viimeiset ihanat inkiväärituoksut ennen nukkumaanmenoa.

Sellaisia joulu/synttärilahjatoiveita. Oliko yhtään sellaisia, jotka kutkuttelisivat myös teitä?

.KYNTTILÄTUNNELMA ILMAN KYNTTILÖITÄ.

Pimeään vuodenaikaan mä tykkään kynttilöistä todella paljon, mutta välillä ne on myös tosi ärsyttäviä. Tuikut palaa keskimäärin nelisen tuntia kerrallaan, sit pitäis laittaa uudet tilalle ja niitähän sitten kuluu, kun kynttiläkausi on ”kuumimmillaan”. Sitten on tietenkin tämä, että älä jätä kynttilöitä vahtimatta, eli jos poistunkin huoneesta vähäksi aikaa ja satun jäämäänkin jumiin (esim. läppärille), pitäisi tuikut ja muut kynttilät muistaa aina sammuttaa, mutta jos poissaolo ei sitten olekaan niin pitkä kuin oletettua, pitää ne taas sytyttää uudelleen. Ihan first world problem taas, mutta silti.

tunnelmavalaistus_01

Olenkin nyt tykästynyt patterillisiin pikku tuikkukynttilöihin, joissa on sellainen lepattava ledivalo. Tuolla senkin päällä huurrelasisissa tuikkukipoissa ollessaan nämä feikkituikut näyttää aivan aidoilta kynttilöiltä, kunhan ei katso tuikkukippoon sisään.

tunnelmavalaistus_03

Siellä on nimittäin tämmöinen. Prismassa myytiin näitä kahden tuikun pakkauksissa extra-pattereiden kanssa muutaman euron hintaan. Pohjasta vaan nuppi ON-asentoon ja voi nauttia kynttilätunnelmasta hämärtyvässä illassa ilman stressiä siitä, että polttaa kotinsa ihan vaan hajamielisyyttään. Näitä kynttilöitä voi myös polttaa ”ahtaissa koloissa”, kuten hyllyssä, vaikka yläpuolella olisikin toinen hylly, ilman pelkoa palokunnan vierailusta. Turvallinen vaihtoehto myöskin lapsiperheessä tai sellaisissa lemmikkikodeissa, joiden lemmikit ylettyy itsenäisesti vähän korkeammalle kuin nämä meidän lattiamakkarat. Näitä tuikkuja ajattelin hankkia lisää asap!

tunnelmavalaistus_04

Tykkään muutenkin iltaisin pitää vähän sellaista pehmeämpää valaistusta olohuoneessa (huone oli oikeasti aika pimeä tätä kuvaa ottaessa, mutta en vissiin osaa käyttää mun kameraa) ja kattolamppua käytetäänkin oikeastaan vain silloin, kun oikeasti tarvitaan kunnon valaistusta. En ole varmaan edes näyttänyt meidän olohuonetta tästä kulmasta ennen. Tästä vastapäätä (eli kameran takana) on siis se meidän kulmasohva ja kuvassa oikealla yllä nähty vanha senkki. Nojatuolit löytyi IKEAsta ja ovat muuten ihan hullun hyvät istua! Yllätyttiin positiivisesti.

tunnelmavalaistus_05

Laitettiin vähän valoja takapihan puuhunkin, kun marraskuu koitti ja alkoi olla niin pimeää, että ilman taskulamppua ei enää nähnyt Lyyliä (tuota pikku mustiaista), kun se meni takapihalle pissille. Kieputettiin valonauha puun etummaisen rangan ympärille ja niin korkealle oksiin, kuin valoja vaan riitti ja ne onkin tosi kivat tunnelmavalot tuossa.

Oletteko te tutustuneet patterillisiin tuikkuihin tai laittaneet jo kausivaloja pimeyden keskelle?