.MEIKKILAATIKOT.

kosmehuone_30

Uuden työpöydän myötä mulla tosiaan muuttui meikkien säilytyssysteemit aika radikaalisti. Ennen kaikki käyttömeikit oli kahdessa leveässä laatikossa omissa lokeroissaan ja kaikki oli helposti nähtävillä kerralla. Nyt mulla on viisi laatikkoa pöydän vasemmalla puolella, joissa on kaikki meikit eikä niitä mitenkään pysty näkemään kerralla kaikkia, mutta se ei ole kyllä yhtään haitannut. Olen järjestänyt laatikoiden sisällöt niin, että siirryn laatikko kerrallaan ylhäältä alaspäin siinä järjestyksessä miten meikkaan.

meikkilaatikot_01

Laatikko 1. Meikinpohjustukset, meikkivoiteet, peiteaineet ja päivittäisessä käytössä oleva irtopuuteri.

Tämä laatikko on vähän sekaisin, koska mulla on liikaa meikkipohjatuotteita edelleen. Hankin valkoisia kulmikkaita muovisia laatikoita Clas Ohlsonilta, mutta laatikon leveys on just tyyliin sentin verran liian kapea, että näitä laatikoita saisi kaksi vierekkäin, joten piti käyttää muita kotoa löytyneitä pakkauslaatikoita apuna vasemmalla reunalla. Toimii toistaiseksi ihan hyvin, mutta pitäisi kyllä karsia sisältöä vähäsen…

meikkilaatikot_02

Laatikko 2. Kulmatuotteet, luomivärinpohjustajat, luomivärit, silmänrajaukset ja ripsivärit.

Tässä laatikossa hyödynsin yhden tuollaisen Clasun laatikon, johon laitoin luomenpohjustukset, rajaukset ja ripsivärit, jotta ne pysyy jotenkuten paikoillaan. Kulmatuotteet on nyt vain tuossa sivussa ilman lokerikkoa, mutta olisi tarkoitus hankkia siihen sellainen kapeampi muovilaatikko, en vain ole päässyt käymään Clasulla viime aikoina. Luomiväripaletit tuntuu pääsääntöisesti pysyvän paikoillaan ilman erillisiä laatikoitakin.

meikkilaatikot_03

Laatikko 3. Aurinkopuuterit, poskipunat, valopuuterit ja ylimääräiset kivi- ja irtopuuterit.

Kasvopalettilaatikossa on tilaa, oho! Olen karsinut poskipunia aika hyvin viime aikoina ja vaikka mulla peruskuluttajaan verrattuna onkin paljon aurinko- ja valopuutereita niin ne silti mahtui kaikki yhteen laveämpään Clasun laatikkoon. Tässä Alex-laatikostossa on kaksi ylintä laatikkoa vähän matalampia, mutta kolme alinta on korkeampia ja tämä on jo korkeampi ja sen ansiosta sain vihdoinkin nuo INGLOTin poskipunapaletit ja Anastasian Contour Kitin pystyasentoon, eli helpommin saataville.

meikkilaatikot_04

Laatikko 4. Huulipunat, kiiltopunat, huulikiillot.

Huulipunalaatikko on mun lemppari! Tämä on niin ihana! Ostin Tigerista yhdeksän huulipunalokerikkoa, joihin sain suurimman osan huulipunistani pystyyn kätevästi ja ne ei kaatuile, vaikka ottaisi välistä useammankin pois. Alkuun järjestelin punia merkin mukaan, mutta sitten saman merkin punia alkoikin pomppia esiin myöhemmässäkin vaiheessa ja ne on nyt sitten vähän miten sattuu osaksi, mutta vois järjestää kunnolla vielä joskus, kun jaksaa. Osa huulipunista on vasemmassa laidassa, jonne jäi juuri huulipunan mentävä kolo lokerikkojen viereen ja huulikiillot ja huulilakat on Clasun laatikoissa pystyssä. Se oli järkevin tapa saada ne näkyvästi esille, että värit on näkyvissä, lappeellaan ne alimmat unohtuu niin helposti. Huultenrajauskynät on pöydällä kipossa esillä, jos joku ehti niitä jo kaipailemaan.

Ideaalitilannehan tietysti olisi, että mä saisin mun huulimeikkivalikoiman sellaiseksi, että KAIKKI punat ja kiillot menisi noihin lokerikkoihin ja silloin myös kynät mahtuisi tänne helposti. Mutta tällä hetkellä nämä on nyt näin, kunnes pääsen yli luopumisen tuskasta.

meikkilaatikot_05

Laatikko 5. Hajuvedet, manikyyripussukka, käsivoiteet, Beautyblenderit, ripsitupsut ja -nauhat liimoineen.

Viimeisenä ennen kuin lähden, käväisen vielä tällä laatikolla ja suihkaisen hajuvettä ja joskus myös jotain kasvosuihkettakin ja rasvaan kädet. Tässä laatikossa on myöskin manikyyrivälineet helposti saatavilla ja harvemmin tarvittavat irtoripsitarvikkeet ja Beautyblenderit. Tyhjät laatikot tuolla takana on tällä hetkellä vain pitämässä muita juttuja paikoillaan, ettei ne luisu taaksepäin laatikkoa avattaessa ja sulkiessa.

Laatikoiden järjestelyt tulee varmasti muuttumaan ajan kanssa, kun parantelen joitakin ratkaisuja paremmiksi pikkuhiljaa, nyt jo kuvien ottamisen jälkeen olen muuttanut paria pikkujuttua.

Sen olen huomannut uuden työpöytä/meikkijärjestyksen myötä, että tämä on aiheuttanut tahatonta innostumista ja kokeilunhalua meikkauksen suhteen! Olen tehnyt pitkästä aikaa vähän erilaisia meikkejä ja suorastaan unohtanut ne pannuprokkis-tuotteet. Varsinkin huulipunien suhteen olen ihan innoissani, koska punat on nyt paljon paremmin esillä kuin ennen ja sieltä löytyy helposti kaikki mitä etsii ja semmoisiakin mitä ei edes etsinyt tai tyyliin muistanut, että on edes olemassa! Olen itseasiassa pitkästä aikaa innoissani meikkaamisesta ja se on tosi kiva juttu!

.MILD CLARIFYING LOTION – R.I.P.

*Postauksessa mainoslinkki

Valitettavasti mulla on suru-uutisia. Mä jotenkin kuvittelin, että tätä ei ihan hetkeen tapahtuisi, koska perusjuttuihin harvoin sarjat tekee suuria muutoksia, mutta väärässäpä olin. Clinique on uudistanut mun lempparikasvoveden ja näinollen se vanha ja erinomaiseksi havaittu on jäänyt/jäämässä kokonaan pois markkinoilta ja tilalle on tullut uusi versio, joka on teoriassa vastaava, mutta ei sitten kuitenkaan ole.

Clinique_Mild_ykspistenolla_01

Clinique Mild Clarifying Lotion, joka on ollut mun lemppari jo pitkään, on siis kohta täysin historiaa. Löysin tuossa viikolla vielä Helsingin Sokokselta joitakin kappaleita ja kotiutin niistä kaksi itselleni ja ostin samaan hengenvetoon sitten tuon uudenkin version, ihan vaan vertaillakseni näitä keskenään ja vähän sillä ajatuksella ja toiveella, että tämä uusi voisi oikeasti korvata vanhan. Valitettavasti vaan vähän epäilen tätä, mutta kokeillaan nyt.

Uusi kasvovesi kulkee nimellä *Clarifying Lotion 1.0 [alcohol-free], joka käytännössä tarkoittaa sitä, että tässä kasvovedessä on normaalin 1-kasvoveden kuorivuus, mutta 0% alkoholia. Käyttötapa on edelleen samanlainen kuin vanhassa Mildissakin, eli vanulapulla puhdistetuille kasvoille aamuin illoin ja tämän pitäisi periaatteessa käydä kaikille ihotyypeille, myös kuivalle ja herkälle, mutta olen kylläkin melko varma, ettei tämä ole enää yhtä hyvä niille oikeasti herkkäihoisille, joille vanhaa Mildia pystyi suosittelemaan.

Ainakin koostumus on täysin erilainen vanhaan Mildiin verrattuna, kun Mild oli sellaista vähän samean sinivihertävää geelimäistä nestettä niin 1.0 on ihan kirkkaan nestemäistä. En ole tätä uutta vielä kokeillut enempää kuin kämmenselkään, mutta palaan asiaan, kun olen tuotetta käyttänyt, että onko tämä yhtään mistään kotoisin vai ei.

Yhyy, Mild Clarifying Lotion, sinua tulee ikävä!

*Postauksessa mainoslinkki

.PEHMORULLA-KATASTROFI.

Ostin tässä hiljattain Glitteristä semmoiset jättimäisten macaronsien näköiset pehmorullat hiusten kihartamista varten tietenkin sillä ajatuksella, että tukka kihartuu yön aikana supernätiksi ja siistiksi kiharaksi, jonka sitten vaan haron aamulla hienoksi…

Glitter_pehmorullat_01

Mutta ei. Mä olen hyvin hyvin pahoillani, että mulla ei ole tästä katastrofista valokuvaa, mutta siis kun avasin hentoisen tukkani sieltä macaronsien sisältä, olin suunnilleen kauhuissani. Tukka oli sellaisella minimaalisella suttukiharalla latvoista ja isommalla löysällä laineella juuresta, koska yön aikana rullat ei ollut ihan pysyneet paikoillaan vaan olivat löystyneet reippaasti päänahasta irti. Ja ne ei tosiaankaan ole ”kuin pehmeä lisätyyny” nukkuessa, ne on tiellä ja ne on hankalat!

Glitter_pehmorullat_04

Haroin kiharat sormin auki ja lopputulos oli koko ajan vaan pahempi ja pahempi. Hiukset alkoi höröttämään hamppuisen näköisinä latvoista, ei puhettakaan, että ne olisi olleet hienot kiiltävät kiharat, ehei. Koko kuontalo näytti lähinnä siltä, ku peikot olis käyny tupeeraamas sitä salaa yöllä ja rullanneet ne tupeerausmöykyt takaisin sinne palleroiden sisälle. Huoh. Haroin hiuksiin vielä muotovaahtoa, että kiharat olisi jotenkin siloisamman näköiset ja se auttoi ehkä vähän, mutta ei taltuttanut katastrofia kokonaan, joten päädyin siihen, että tukka meni ylös nutturalle ja kiharat jäi näinollen piiloon.

Ja kun mä ajattelin, että tästä mä saisin sellaisen helpon tavan saada tukka edes jonkinlaiselle siistille kiharalle ilman lämpölaitteita. No such luck.

Pitäkää pehmorullanne.