.SÄÄSTÄJÄ-TYYPPI.

Luin tuossa hiljattain blogipostauksen sisustusbloggaajasta, joka on elänyt koko aikuisikänsä pahoissa veloissa siksi, että ei ole koskaan oppinut käyttämään rahaa ”oikein” ja näinollen on luisunut velkoihin, joita onkin ollut hankala saada enää maksettua pois. Postaus laittoi miettimään omia rahankäyttötottumuksia ja ylipäätään sitä miten mä suhtaudun rahaan ja miten priorisoin sen käyttöä.

En tiedä oonko aina ollut pihi rahankäyttäjä, vai olenko oppinut siihen vasta opiskeluvuosina, mutta jollain tasolla olen äärimmäisen pihi rahan suhteen ja samaan aikaan saatan panostaa paljonkin rahaa johonkin tiettyyn harkittuun juttuun.

Opiskeluvuosina opettelin venyttämään penniä, tein isoja halpoja ruokasatseja (joista söin yleensä melkein koko kouluviikon), en todellakaan sisustanut kotia uusilla kivoilla jutuilla vaan pärjäsin sillä mitä kotoa olin saanut mukaan (ja koti olikin sen mukainen sekametelisoppa vuosikausia). Vaatteita kyllä ostin, mutta huomattavasti maltillisemmin kuin monet koulukavereista. Mun periaate jo tuolloin oli se, että mä syön mieluummin koko kuukauden kohtuu hyvin kuin omistan pari uutta paitaa lisää, joita en oikeasti edes tarvitse.

Vähävaraiset opiskeluvuodet ja sen jälkeiset 0-30 h/vk -työsopimukset todellakin opetti siihen, että jotain vararahastoa on pakko olla koko ajan jos jotain tapahtuu. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että mä olen aina säästänyt rahaa, oli ne tulot sitten millaiset tahansa. Joskus kuukaudessa pystyi säästöön laittamaan vain 20€ (ja sekin teki tiukkaa) ja parempiin työtunteihin siirtymisen jälkeen sama summa saattaa parhaimmillaan olla jo useampi satanen, vaikka myyjän palkka ei tosiaankaan ole kovin kummoinen.

pihiliisa_02

Mulla on aina ollut vähintään kaksi pankkitiliä: käyttötili ja säästötili ja nykyään myös asuntotili. Mitä siis tapahtuu palkkapäivänä, miten käyttötilille tullut palkka sijoittuu?

1. Palkkapäivänä ihan ensimmäisenä siirrän asuntotilille summan, joka sisältää mun puolikkaan asuntolainan lyhennyksestä, vastikkeesta ja sähkölaskusta ja myöskin vähän extraa mahdollisia muita asumiseen liittyviä kuluja varten. Asuntolaina lyhenee tililtä automaattisesti ja olen asettanut myös vastikkeen menevän maksuun automaattisesti eräpäivänä. Muut asumiseen liittyvät laskut maksan erikseen asuntotililtä palkkapäivänä.

2. Seuraavaksi maksan pois kaikki mulle tulleet laskut käyttötilille jääneestä summasta ja ostan myös uuden juna/bussilipun, joka on voimassa seuraavaan palkkapäivään saakka.

3. Kolmanneksi siirrän säästötilille sen verran rahaa, että käyttötilille jää sopivaksi koettu summa käyttörahaa ruokaan, työlounaisiin ja muihin omiin menoihin ja ostoksiin seuraavalle kuukaudelle. Säästötilille menevä summa saattaa vaihdella paljonkin kuukausittain, mutta aina sinne menee jotain.

Tällä systeemillä olen elellyt suurimmanosan aikuiselämästäni ja se on toiminut hyvin. Käyttötilille jääneellä summalla yleensä pärjään normaaliarjessa ilman ongelmia, mutta jos täytyykin viedä koirat eläinlääkäriin, täytyy ostaa esim. uusi pesukone tai jos meillä on jotain remonttia kotona niin sitten siirryn tarvittaessa säästötilin puoleen. Tällä tavalla isommatkin rahaa vievät jutut pystyy toteuttamaan heti, eikä tarvitse ottaa ylimääräisiä lainoja, että voi alkaa toteuttamaan.

Asuntotilille jää joka kuukausi ylimääräistä rahaa, joka lisääntyy kuukausittain jos sille ei ole mitään asuntoon liittyvää käyttöä pitkään aikaan. Toisinaan sillä ylimääräisellä summalla olen tehnyt isomman kertalyhennyksen asuntolainaan, jotta saisi edes hiukkasen nopeammin lyhennettyä sitä pois. Joskus taas sitä on jouduttu käyttämään johonkin taloyhtiön toteuttamaan kunnostukseen tai ihan omankin asunnon remonttiin tai muihin isompiin kotiin liittyviin hankintoihin. En tykkää, että vastike nousee yhtään enempää, joten ollaan pyritty maksamaan kaikki sellaiset maksut heti pois aina, kun mahdollista.

pihiliisa_01

Viime vuonna perustin myös tavoitetilin, jolle siirtyy palkkapäivänä automaattisesti pieni summa. Tavoitetili on siis sellainen, jolta voi nostaa rahaa ulos vain neljä kertaa vuodessa (sen jälkeen se maksaa). Tämä sen takia, että kynnys koskea näihin rahoihin olisi tarpeeksi korkea, että annan niiden olla paikoillaan. Rahatilanteen mukaan olen saattanut sen pikkusumman lisäksi siirtää tilille enemmänkin rahaa, jotta tavoitesumma tulisi nopeammin täyteen, mutta minimisumma menee aina automaattisesti. Tällä hetkellä olen jo päässyt melkein 1/3:aan ensimmäisestä tavoitteesta!

Mä olen siis aina ollut säästäjä-tyyppiä. En voi sietää sitä ajatusta, että mulla ei olisi mitään ylimääräistä rahaa missään. Tykkään olla varautunut erilaisiin yllättäviin tilanteisiin ja mä en yhtään tykkää ottaa mitään ylimääräisiä lainoja jos ei ole ihan pakko. Mä en myöskään käytä luottokorttia muuten kuin aivan pakosta ja niitä pakkotilanteita on hämmentävän vähän. Tässä oli tosi pitkä jakso, kun mun luottokortilla oli kuukausittain ainoastaan Spotifyn kuukausimaksu.

Mä olen rahankäytössäni tosiaankin yhtäaikaa sekä hyvin pihi että huikentelevainen. Mä säästän paljon rahaa ihan sillä, että en harrasta oikeastaan mitään rahaa vieviä päivittäisiä paheita, kuten kahvia/teetä, limsoja/makujuomia tai tupakkaa/sähkötupakkaa. Mä en jää säännöllisesti töiden jälkeen huvikseni kiertelemään kauppoihin tai istumaan kahvilaan, en myöskään syö ulkona juuri koskaan vaan teen mieluummin itse ruokaa kotona ja syön chihujen ympäröimänä. Mä syön muutenkin vain tarpeeseen, en osta ylimääräistä naposteltavaa varsinkaan töissä, kotiin joskus, mutta siinäkin olen nyt vähentänyt. Alkoholia käytän hyvin harvoin jos ollenkaan ja ylipäätään missään juhlimassa tulee käytyä kunnolla ehkä just muutaman kerran vuodessa. En harrasta livemusiikkia, meillä ei ole autoa käytössä (ainakaan vielä), ulkomailla matkustaminen ei myöskään vie mun rahoja, viimeksi olen käynyt ulkomailla kesällä 2015. Meillä ei myöskään ole lapsia, jos noita karvakorvia ei lasketa. Elämäntavoilla on siis suuri merkitys siihen, miten paljon mulla menee käyttörahaa kuussa ja se mahdollistaa isompienkin summien säästämisen joka kuukausi. Nyt joku varmaan ajattelee, että onpas mulla tylsä elämä :D Ehkä jonkun mielestä onkin, mutta mulle juuri sopiva, olen aina ollut rauhallisuutta rakastava kotihiiri :D

pihiliisa_03

Mun rahankäyttötottumukset toisaalta myös mahdollistaa sen, että mä voin panostaa kerralla enemmän rahaa asioihin, joihin haluan. Hyvänä esimerkkinä se, kun oltiin talvilomalla menossa pohjoiseen laskettelureissulle viikoksi ja totesin, että nyt alkaa lasketteluvaatteet olemaan lopun äärellä niin painelin urheiluliikkeeseen ja ostin kerralla sekä uudet toppahousut, toppatakin ja pipon eikä se heilauttanut mun talouttani yhtään, koska mulla oli säästöjä. Samalla periaatteella voin panostaa esim. hyviin kenkiin, jotka kestää käyttöä myös pidempään tai sisustaa kotia uusilla viherkasveilla/huonekaluilla/koriste-esineillä tai tehdä kotona pientä remonttia nopeallakin päätöksellä. Ylipäätään nykyään pyrin siihen, että kaikki uudet hankinnat, oli ne sitten huonekaluja tai vaatteita, on aikaa kestäviä ja harkittuja. En ole enää pitkiin aikoihin ostanut mitään vain ostamisen takia, siksi että on kiva saada jotain uutta (koska tottakai se on kivaa) vaan pyrin ostamaan sellaisia asioita, joita on kiva katsella ja käyttää vielä pitkään ostohetken aiheuttaman huuman jälkeenkin.

En tokikaan aina ole ollut yhtä fiksu rahankäyttäjä, kuin mitä olen nykyään (enkä mikään pyhimys ole edelleenkään), mutta en ole silti koskaan ottanut pikavippiä mitään tarkoitusta varten vaan todennut, että jos mulla ei ole varaa hankkia jotain ei-niin-välttämätöntä, silloin mä en sitä tarvitse nyt. Piste. Ja luottokortti ei tosiaankaan ole tässä kohtaa vaihtoehto muuta kuin äärimmäisen pakon edessä, siitä olen pitänyt kohtalaisen hyvin kiinni. Mulla ei itseasiassa edes ollut luottokorttia ennenkuin vasta sen jälkeen, kun tehtiin ensimmäiset asuntokaupat vuonna 2011, enkä mä järin paljoa ole sitä sen jälkeenkään tarvinnut, mutta onhan se hyvä olla kuitenkin olemassa. Kulutusluottoa on joskus joutunut ottamaan, mutta nekin on ollut omistusasumiseen liittyviä extrakuluja, eikä ns. henkilökohtaisia.

Rahankäytön tärkeysjärjestys on mun mielestä aika selvä:

1. Vuokran/asuntolainan maksu, jotta pysyy katto pään päällä.
2. Laskujen maksu ja mahdollinen säännöllinen lääkitys, jotta ei tule ulosottoja, pysyy luottotiedot kunnossa ja että sairaudet pysyy kurissa.
3. Bussilippu/junalippu/bensakulut autoon, jotta pystyy liikkumaan tarvittaviin kohteisiin, mikäli omat jalat/polkupyörä ei riitä.
4. Ruokakauppakulut, jotta ei tarvitse loppukuusta syödä pelkkää puuroa.
5. Muut omat menot tulee vasta viimeisenä. Tämä kattaa tosiaankin kaiken muun: ulkona syömisen, juhlimisen, kaikki ostokset (vaatteet, kengät, asusteet, toimistotarvikkeet, kosmetiikka jne.), kahvilassa käymisen, leffateatterikäynnit, veikkauspalvelut, kauneuspalvelut jne.

Tietenkin on aina tapauskohtaista, että minkä verran kukakin mihinkäkin kohtaan joutuu tai haluaa laittaa rahaa. Jotkut panostaa enemmän ruoanlaittoon, joillakin on taas suurempi tarve bensalle/dieselille, koska joutuu ajamaan autoa niin paljon ja joillakin taas voi olla enemmän rahaa omiin kivoihin menoihin, koska ei tarvitse ostaa bussi/junalippua (jos vaikka asuu keskustassa). Toisilla on kalliimmat asumiskustannukset esim. asuinpaikasta tai neliöistä johtuen, toisilla on kämppiksiä tai puoliso jakamassa kustannuksia ja toiset joutuu maksamaan kaiken yksin. Mutta silti tämä järjestys pitää kutinsa, oli tilanne mikä tahansa, ensin pakolliset ja sitten vasta huvit.

Jos heti palkan tultua käyttääkin rahansa suoraan vitoskohtaan, voi olla hankala enää hoitaa ensimmäistä neljää kohtaa kunnialla ja pidemmällä aikavälillä se johtaa vain ja ainoastaan ongelmiin. Ikävää olla tämmöinen tylsä ja ”kieltää kaikki kiva”, mutta näin se vaan menee: jos ensimmäisen neljän kohdan jälkeen jää edelleen käyttörahaa vitoskohtaan, niin go for it, mutta ehkä silloinkin kannattaa priorisoida ja yrittää jakaa isoimpia kuluja eri kuukausille. Ja laittakaa oikeasti säästöön sitä rahaa, edes pieni summa joka kuukausi, jotta ei olla katastrofin äärellä heti, jos jotain ikävää tapahtuu. Muutamankin satasen säästöt saattaa olla ratkaisevat ja niiden avulla voi välttyä ottamasta kulutusluottoa tai pikavippiä, jota voi olla vaikea maksaa takaisin.

Asuntovelkainen ja pihi säästäjä-täti kuittaa,
käyttäkää sitä rahaa järkevästi!

.30 TAVARAA.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Nyt, kun telkkarissa pyörii se Riisutut -sarja, niin se on kyllä herättänyt ajatuksia, että mitäköhän sitä tosiaan itse ottaisi kontista ulos sen kuukauden aikana. Mitä tavaroita sitä ihan oikeasti kokisi tarvitsevansa, jotta voisi pärjätä sen kuukauden ilman suurempia ongelmia. Ohjelman ideahan siis on, että ensin kaikki asunnon irtaimet tavarat pakataan kodin lähistölle jätettyyn lukittavaan konttiin ja sieltä saa kukin hakea vain yhden tavaran päivässä.

Lisähaastettahan tähän projektiin tuo myös se, että haasteen aikana täytyy elää ihan normaalia elämää, eli käydä töissä, tavata kavereita ja käydä vaikka salilla jne, mitä nyt sitten yleensä tekeekään kodin ulkopuolella. Jos haaste alkaisi vaikkapa niin, että asunnon tyhjennys olisi perjantaina (joka olisi töistä vapaapäivä) ja sinä yönä nukuttaisiin nakuna tyhjässä kämpässä niin siihen jäisi kolme konttireissua ennen maanantain työpäivää. Kyllä siinä vähän pitäisi miettiä, että mitä ja missä järjestyksessä sitä kontista hakisi. Sääntöjen mukaan asuntoon saa jättää yhdet kengät ulkoilua varten (ohjelma kuvattiin kuitenkin talvella) ja mä valitsisin mun huopalapikkaat, koska ne on korkeavartiset ja lämpöiset ilman sukkiakin.

30_tav_01

Ensimmäisenä konttipäivänä hakisin varmasti (01) one-piece -haalarin vaatteeksi (mä en siis omista sellaista, mutta varmasti kävisin hankkimassa ennen haasteen alkua). Se peittäisi ja lämmittäisi mahdollisimman laajalta alueelta ja helpottaisi kaikenlaista ulkoilua ja sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa, vaikka ei ehkä yksinään kauheasti houkuttelisikaan talvipakkasella ulkona hillumaan. Haalari myöskin mahdollistaisi ruokakaupassa käynnin, joka olisi omanlaisensa haaste sekin. Täytyisi miettiä todella tarkasti minkälaisia elintarvikkeita voi ostaa, että pystyy tekemään niistä sapuskaa ilman mitään keittiövälineitä. Joissakin rahkapurkeissa tulee muovilusikka mukana, lasinen kastikepurkki toimii juomalasina, metallisen säilykepurkin kantta voi käyttää vaikka joidenkin hedelmien pilkkomiseen tai kuorimiseen.

Kun välitön vaatteen kaipuu on tyydytetty, alkaisi seuraavaksi nukkumajärjestelyjen parantaminen ja mä valitsisin aluksi varmaankin (*02) makuupussin, koska sinne mä voisin käpertyä yöksi ilman haalariasua (säästääkseni sitä puhtaampana pidempään) ja pysyä silti yön lämpimänä. Makuupussiin voisi myös kietoutua kuin viittaan, kun täytyy lähteä ulos vähän pidemmäksi aikaa. Jos mun pitäisi kolmantena päivänä mennä jo töihin, mä valitsisin (03) puhelimen seuraavaksi, koska mulla on siellä mm. junalippu ja työkalenteri. Toki kännykkä tarjoaisi myös jotain tekemistä tyhjässä kodissa ollessa. Laturiakaan en tarvitsisi hetkeen aikaan, kun pystyisin aina töissä laittamaan sen laturiin.

Töissähän mulla olisi työvaatteet, joten ei hetkeen aikaan edes haittaisi, vaikka mun ainut vaate olisi se one-piece -haalari. Töissä voisin myös hyödyntää kosmetiikkaosaston tarjontaa ja tehdä pikameikin ennen töiden alkua ja vastaavasti puhdistaa ja voidella kasvot ennen kotiinlähtöä. Mä pystyisin käymään töissä jopa suihkussakin ja ottaa osastolta shampoon ja hoitoaineen lainaan, joten kosmetiikkaa en oikeastaan tarvitsisi kontista ollenkaan, kun kotona ollessa en kuitenkaan meikkaa nytkään.

Nukkumismukavuus parantuisi aika huimasti (04) petauspatjalla, kun makuupussikin jo on. Petarin kulmaa voisi kokeilla taittaa tyynyksi tai käyttää makuupussin suojapussiin sullottua one-pieceä tyynynä. Kolmas asiakaspalvelupäivä olisi seuraavaksi edessä ja veikkaan, että (05) hammasharja alkaisi tässä vaiheessa tuntua jo aika kivalta. Ja eiköhän se (*06) talvitakkikin tulisi kuvioihin mukaan aika nopeasti, olisi normaalimpi olo liikkua ulkona eikä ehkä herättäisi samalla tavalla huomiota, kuin makuupussiin kietoutuneena.

30_tav_02

Tähän mennessä olisin varmaankin saanut jo tarpeekseni siitä, että yritän kuivata itseäni töissä suihkun jälkeen vessapaperiin tai siihen haalariasuun, joten (07) pyyhe saattaisi olla aika kiva. Alkaisin varmaan myöskin laajentamaan jo vaatevalikoimaa ottamalla käyttöön (*08) mustan neulemekon, jossa on pitkät hihat ja puoleenreiteen asti ylettyvä helma. Mekko on siistimpi vaate kavereiden luona kyläilyyn ja yksille/sushille/kahvilaan menoon viikon viimeisen työpäivän jälkeen. Toki tässä vaiheessa mulla olisi päällä vain huopalapikkaat, neulemekko ja talvitakki, eli paljaat sääret eikä ollenkaan alusvaatteita :D Mekon kaveriksi hakisinkin hyvin nopeasti myös (09) paksut mustat sukkahousut. Ajattelin, että voisin pitää työpäivinä neulemekkoa sukkisten kanssa ja haalariasua lähinnä kotiasuna ja kauppareissu-vaatteena.

Seuraavana päivänä kyllä varmaan hakisin jo ensimmäiset (10) alushousut, niitä voisi sitten pestä illalla töiden jälkeen ja laittaa aamulla taas kuivuneena takaisin päälle. Ilman kunnollista (11) tyynyä en varmasti haluaisi kauhean kauaa nukkua ja myös (12) villasukat olisi tervetulleet. Nukun huonosti jos varpaat on jäässä ja tässä vaiheessahan mulla ei ole muita ”sukkia” kuin ne sukkahousut.

30_tav_03

Koska vaatteita on niin pirun vähän, että niitä varmasti joutuisi pesemään vähän useammin kuin normaalisti, olisi jonkunlainen (*13) Marseille-saippua ihan hyvä idea. Sitä voi käyttää vaatteiden, käsien, vartalon ja astioidenkin pesuun kotioloissa ollessa. Töissä voisin edelleen kyllä käydä suihkussa, mutta olisi se kyllä aika kiva pystyä pesemään esim. käsiä kunnolla kotonakin. Ruoanlaitto on tähän saakka ollut varmasti aika haasteellista ja veikkaisin, että olisin mennyt aika pitkälti jollain leipälinjalla viimeiset pari viikkoa, joten (14) kannellinen, korkealaitainen paistinpannu olisi ihan tervetullut. Olisi ainakin helpompi tehdä lämpöisiä ruokia. Varmaan kyllä hakisin jo sen (15) kännykän laturinkin, kun töistä on kuitenkin myös vapaapäiviä ja ilman muita viihdykkeitä kännykästä olisi akku varmasti loppu hyvin nopeasti ilman laturia.

Tähän saakka mä olisin varmaan käyttänyt syömiseen jotain pestyjä rahkapurkkeja ja minikokoista muovista lusikkaa, jollainen tulee joidenkin noiden purkkien mukana, mutta ihan oikea (16) lusikka olisi kiva olla. Lusikalla voisi myöskin sekoitella paistinpannulla tehtävää ruokaa ja käyttää sitten sitä samaa syömiseen. Olisin varmaan kohta jo aika kypsä niihin purkkeihinkin, joten kunnollinen (17) syvä lautanen olisi aika jees ja siinä voi myös lämmittää ruokaa annos kerrallaan mikrossa tai uunissa. Vaikka mulla se hammasharja onkin ollut jo aika aikaisesta vaiheesta asti niin kyllä se (18) hammastahna saattaisi jo houkutella tässä vaiheessa.

30_tav_04

Joku (19) keittiöveitsi myös helpottaisi ruoanlaittoa ja joidenkin ruokapakkausten avaamista. Jos kännykän tuijottaminen alkaa kyllästyttää kotona niin voisin hakea varastosta (20) Bookeen e-kirjalaitteen, jossa mulla on kymmeniä kirjoja ja täyteen ladattuna laitetta lukee pitkään ennen virran loppumista ja jos virta meneekin vähiin, voi mennä kaverille kylään ja laittaa laitteen siksi aikaa kaverin läppäriin latautumaan.

Tähän saakka kaikki tiskaaminen olisi tapahtunut pelkästään käsin, joten (21tiskiharja voisi olla mieluisa helpotus ja olisin iloinen varmasti myös jostain (22) kattilasta, joka antaisi aivan uusia ulottuvuuksia ja lisää vaihtelua ruoanlaittoon.

Tässä vaiheessa alkaa itseasiassa olemaan jo vähän hankalaa keksiä, että mitä sitä nyt vielä voisi tarvita. No ehkä vaatetuksen puolelta olisin varmaan jo ihan valmis hakemaan myös (23) rintaliivit, vaikka olenkin pienirintainen, niin olo ilman liivejä on silti vähän outo. Joku (24) musta toppi antaisi myös pukeutumismukavuutta sekä haalariasun että neulemekon alle.

30_tav_05

Kolmaskin asuvaihtoehto voisi olla ihan miellyttävä jo tässä vaiheessa, eli voisin hakea käyttöön (*25) farkut, joita voisi käyttää sen topin kanssa. Nukkumisjärjestelyt on jo ollut aika mukavat, koska mulla kuitenkin olisi tässä vaiheessa petari, tyyny ja makuupussi, mutta kyllä se (26) kunnollinen patja selän alla varmaan olisi aika mukava kokemus silti. Seuraavaksi hakisin varmaan (27) toisetkin alushousut, jolloin toiset olisi aina pesussa ja toiset käytössä. Samalla linjalla olisin varmaan tässä vaiheessa jo (28) sukkahousujenkin kanssa, toiset olisi kiva olla, kun sitä mekkoa kuitenkin käyttäisin varmaan aika ahkerasti. Farkkujen ja topin kaveriksi olisi kiva saada joku (*29) pitkä ja lämmin neuletakki, jotta sekin asu olisi kokonainen ja neuletakkia voisi toki käyttää myös neulemekon ja miksei haalariasunkin kanssa tarvittaessa.

Viimeistä tavaraa mun oli jotenkin todella vaikea päättää. Mietin käsi- tai huulivoidetta ensin, mutta sitten ajattelin, että olisin varmaan ostanut kookosöljyä ruokakaupasta paistamista varten ja sehän käy myös ihovoiteesta. Sitten ajattelin suihkugeeliä, mutta se Marseille-saippuahan hoitaa myös sen virkaa. Haarukkakin kävi mielessä, mutta kyllä sillä yhdellä lusikallakin ihan hyvin pärjäisi. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehkä mä ottaisin kuitenkin (*30) Invisibobblen eli hiuspampulan, jotta saisin hiukset kiinni, enkä sitäkään nyt ihan välttämättä tarvitsisi.

30_tav_06

Tätä oli todella jännä miettiä ja moneen kertaan mä laitoin tätä järjestystä uusiksi, varsinkin ensimmäisten kahden viikon osalta. Oikeastaan, kun ne välittömät vaatetarpeet ja nukkumisasiat oli kunnossa, mun oli rehellisesti vähän vaikea keksiä enempää tavaroita, mitä ilman ei pärjäisi yhtä kuukautta. Ehkä pahiten hermoon kävisi tietty tylsyys ja tekemisen puute kotona ollessa, varsinkin niin kauan, kun ei ole tarpeeksi vaatteita, että voisi kunnolla ulkoilla talvi-ilmalla. Siitä en oikeastaan ollut yllättynyt, että en kokenut tarvitsevani kosmetiikkaa kotioloihin ollenkaan niiden perus hygienia-tuotteiden (saippua ja hammastahna) lisäksi. Toki arkielämä olisi helpompaa, jos voisin tehdä sen arkisen pikameikin kotona, ettei tarvitsisi mennä niin aikaisin töihin meikkaamaan ja ei tarvitsisi myöskään jäädä sinne peseytymään töiden jälkeen, mutta en mä meikkituotteita kaipaa ihan vaan kotona oleskellessa. Jos mulla ei olisi mahdollisuutta meikata töissä, olisin varmasti listannut joidenkin vaatekappaleiden tilalle muutamia meikkituotteita, mutta nekin lähinnä vain töissäkäyntiä ajatellen.

Jos tähän haasteeseen lähtisi ihan oikeasti mukaan, saattaisi siinä eläessä huomata, että jotkut tavarat olisikin tärkeämpiä saada käyttöön nopeammin, kuin mitä olen tähän listannut, mutta kyllä mä silti uskoisin, että aika lähelle tähän tyyliin mun tavarat tulisi kertymään. Kuukausi on todella lyhyt aika ja sen ajan kyllä elää helposti vähän askeettisemmin ja hyvin vähillä vaatteilla ja astioilla.

En oikeasti haluaisi lähteä tällaiseen ohjelmaan mukaan, tämä ajatusleikki riitti mulle aivan hyvin ja on saanut aikaan jänniä ajatuksia tavaran omistamisesta. Enhän mä oikeasti haluaisi elää pelkällä patjalla lattialla, kännykkä ja kirjoja viihdykkeenä ja omistaa vain kolme eri asuvaihtoehtoa, mutta en mä myöskään tarvitse sataa huulipunaa tai kymmentä kattilaa ollakseni tyytyväinen elämääni.

Tämä ajatusleikki saattaa aiheuttaa kyllä paikoittaista KonMaritusta tässä lähiaikoina. Minkäslaisia ajatuksia tavaroista ja kuluttamisesta tämä Riisutut on teissä aiheuttanut?

*postauksessa mainoslinkkejä

.UUDEN BUJON EKAT SIVUT.

*Postauksessa mainoslinkki

Viimeksi BuJo-aiheeseen liittyen kirjoittelin siitä miten mini-BuJo -kalenteri on muokkautunut ensimmäisten käyttöviikkojen aikana ja nyt ajattelin vähän vilauttaa, että minkälaisia sivuja olen jo väsäillyt valmiiksi vuoden 2017 Bullet Journaliin, koska tietenkään mä en malttanut pysytellä siitä erossa ennenkuin vuosi vaihtuu.

leuchtturm1917_01

Tilasin harmaan Leuchtturm1917* -muistikirjan ensi vuotta varten ja kun se kerta jo tuli ja mulla oli jo suurin osa suunnitelmista valmiina, ajattelin, että miksi en tekisi alkusivuja jo valmiiksi ja mähän tein.

leuchtturm1917_06

Aloitin vuosikalenterilla, joka toimii mun future logina. Mittailin miten saan tilan menemään tasan jokaiselle kuukaudelle, mutta pienen kompromissin jouduin tekemään ekojen ruutujen kohdalla, mutta vaikka leveydestä puuttuu yksi ruutu, on korkeutta kuitenkin saman verran kuin muissakin ja se oli tärkeintä. Jälkeenpäin sitten tietysti tajusin, että näistähän puuttuu viikkonumerot täysin, joten lisäsin ne tuohon vasempaan laitaan sitten jälkikäteen ja jälki on sen mukaista. Tämän tekeminen on kyllä yhtä isoa mokaa koko ajan :D Sen ainakin olen jo huomannut.

Tähän logiin on helppo merkata päivämäärän numerolla ja lyhyellä tekstillä tulevaisuudessa olevat tapahtumat ja jos ne ei ole päivämääräkohtaisia niin silloin päivämäärän voi jättää edestä pois. Tämän vuosi-näkymän kautta merkataan sitten aina uuteen kuukausi-näkymään valmiiksi tiedossa olevat tapahtumat, kun kuu vaihtuu.

leuchtturm1917_07

Seuraavalle aukeamalle tein vuosikohtaiset trackerit ja juoksukilometrejä seuraavan radan. Vuositrackeriin laitoin siis asioita, joita yleensä tehdään vähintään kerran kuussa tai vain joitakin kertoja vuodessa. Jätin trackeriin tahallaan tilaa alle jos vielä keksin jotain muutakin mitä voisin seurata ja jos en niin siihen voi kirjoittaa vaikkapa jotain muistilistaakin. Trackerista näkee hyvin mm. sen, että milloinkas me viimeksi pestiinkään koirat (sen unohtaa ihmeen nopeasti) tai että vaihdoinkos mä ne piilolinssit uusiin viime kuussa vai onkos tässä mennyt jo pidempään. Osan tehdyistä jutuista saatan merkitä ihan vaan ruksilla, osan taas numerolla, joka merkkaa päivämäärää, kun se on tehty tai esim. koirien juoksujen yhteydessä koiran nimen ensimmäisellä kirjaimella kyseisen kuukauden kohdalle.

Juoksukilometrejä halusin myöskin seurata ja tein tämmöisen mutkittelevan radan sitä varten. Radan varrella olevat pystyviivat merkkaa jokaista kymmentä kilometriä, jotta on helpompi pysyä kärryillä edistyksestä. Jokaisen juostun kilometrin ajattelin merkata harmaalla yliviivaustussilla värittämällä (pyöristys lähimpään tasalukemaan). Olen vähän laiskistunut juoksemisen suhteen ja huomaan, että sitä tulee harrastettua enää vain kesällä, vaikka mulla olisi kyllä välineet talvijuoksemiseenkin ja tämän seurantasysteemin olisi nyt tarkoitus motivoida juoksemaan edes vähän enemmän. En tiedä saanko noita kilsoja täyteen vuoden aikana, mutta on kiva nähdä miten pitkälle pääsen ja seuraavaa vuotta varten voin sitten vähän muokata tätä, jos ylipäätään koen tämän tarpeelliseksi.

leuchtturm1917_08

Tammikuun kuukausisivu näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan tältä. Vasemmalla on pystysuoraan päivämäärät ja viikonpäivät (ja kuukalenteri), välissä on tilaa lyhyelle tekstille ja oikealla kuukausikohtainen tracker-ruudukko. Jätin ruudukkoon pari tyhjää paikkaa varmuuden vuoksi, jos vaikka keksin vielä jonkun seurattavan asian, joka ei ole vielä tullut mieleen. Tarkoitus olisi harmaalla tussilla värittää aina toteutunut ruutu ja tietysti mitä enemmän niitä on, sitä parempi. Vähän pelkään tuon liikunta-rivin puolesta, mutta ainakin se on siinä ja muistuttaa mua, että olis ihan hyvä välillä harrastaa edes jotain liikuntaa (mukaan lasketaan siis kaikki liikunta, jota vartavasten tehdään vain liikkumisen takia).

Oikealle sivulle tein vain yleisen to-do -listan tammikuuta varten ja ideoita blogipostauksiin -osion. Tässä on kivasti löysää, että mahtuu kirjoittelemaan enemmänkin asioita, mitä tulee mieleen ja jos jotain jää tekemättä tämän kuun aikana niin ne siirretään kuun vaihteessa seuraavan kuukauden vastaavalle sivulle, jos ne on vielä ajankohtaisia.

leuchtturm1917_09

Tein myöskin rahankulutukseen liittyvän seuranta-sivun, johon ajattelin ihan vaan merkata joko + tai – merkillä rahamäärän, joka on joko tullut tai mennyt ja syy miksi se on tullut/mennyt ja paljonko rahaa on tilillä sen tapahtuman jälkeen. Tässä oli nyt vähän huonoa suunnittelua, kun en ensin meinannut tehdä kaksirivistä tästä sivusta, mutta tajusin sitten, että entäs jos tila loppuu ja joudun jatkamaan johonkin huitsin nevadaan niin tein sitten tuplana saman listan heti viereen, siksi tuo oikeanpuolimmainen rivistö on niin paljon kapeampi.

Oikealla sivulla on onnellisuus-logi, johon pyrin kirjaamaan vähintään yhden asian per päivä, josta olin onnellinen juuri sinä päivänä. Merkattava asia voi olla ihan mitä tahansa, iso tai pieni, kunhan se on tuonut hyvää oloa ja hymyn huulille. Olen tehnyt tätä tuohon pikku-BuJoonkin (en tosin ole ihan joka päivä muistanut) ja siihen on kiva palata myöhemmin, joten luultavasti tulen tekemään tätä jatkossakin.

leuchtturm1917_03

Enempää en ole vielä tehnyt valmiiksi. Tyhjää kirjaa on noin 240 sivua, johon mahtunee oikein hyvin koko vuosi 2017 iloineen ja suruineen, tapahtumineen ja trackereineen. Tällä tavalla mä en ole koskaan ennen pitänyt kalenteria ja nyt tuon pikku-BuJon myötä musta ainakin tuntuu siltä, että tämä olisi juuri mua varten. Erilaisia aukeamia ja trackereita on ollut kiva suunnitella ja nyt, kun olen esim. tuon kuukausinäkymän kerran suunnitellut valmiiksi, on se helppo kopioida myös helmikuulle ja parannella sitä tarpeen mukaan, jos tuossa ei joku juttu toimi.

Olen yrittänyt harjoitella vähän hienompia fontteja otsikoita varten ja todennut, että ainakin joitakin otsikoita olisin halunnut vähän näyttävämmiksi näissä valmiissa sivuissa, mutta noooh, ne nyt on mitä on. Tämä on vähän sellainen kuitenkin, että sitä koko ajan kehittyy paremmaksi ja paremmaksi jos vaan haluaa. Olen myöskin harkinnut erilaisten kynien hankintaa, esim. paksumpi Pigma Micron -kynä juurikin otsikoita varten ja kenties joku musta/harmaa sivellinkärkinen tussi (tai useampi eri tummuinen harmaa/musta), jolla voisi tehdä isompia otsikoita tai jotain muuta vastaavaa.

Mä olen aina tykännyt kynästä ja paperista. Se tuntuu jotenkin paljon konkreettisemmalta kuin kännykkään muistilistan tekeminen ja se on myöskin vapaampaa ja on mahdollista kokeilla erilaisia fontteja ja ylipäätään kynällä paperille kirjoittaminen on mun mielestä aina ollut kivaa. Mä olen myöskin tykännyt suunnitella erilaisia layouteja BuJoon ja ylipäätään hakea inspiraatiota Pinterestin ihmeellisestä maailmasta ja ottaa sieltä vinkkejä ja ideoita omaan BuJoon. On hauska nähdä miten tämä ensi vuoden BuJo muokkaantuu vuoden aikana. Tuleeko siitä kenties koristeellisempi vai jopa yksinkertaisempi kuin nyt, se jäänee nähtäväksi.

*Postauksessa mainoslinkki