.KOSMETIIKKAHUONE.

Uuden kodin myötähän mulla on oma ”työhuone”, joka on toistaiseksi kulkenut kosmetiikkahuoneen nimellä, kun en ole sille vielä parempaakaan nimeä keksinyt. Kosmehuone oli tässä välissä myös mun pukeutumishuone, kun vaatteet muutti tänne vähäksi aikaa, mutta nyt se on taas palautunut vain kosmehuoneeksi, kun uusi vaatekaappi valmistui.

1950_kosmehuone_07-700x520

Juhannusviikolla tosiaan remontoitiin, eli uusittiin kaikkiin huoneisiin lattiat (ja maalattiin joitakin seiniä) ja tässä kuvaparissa näkyy hyvin miten erilaisen fiiliksen uusi lattia huoneeseen tuo. Tässä huoneessa tuo vanha lattia ei ollut edes niin paha, kuin monessa muussa huoneessa, mutta on tuo ero silti ihan huomattava ja myös meidän huonekalut tuntuu sopivan tähän tilaan nyt paremmin kuin ennen. Ai että mä nautin!

1951_kosmehuone_lattia_08-467x700

Toinen iso muutos kosmehuoneessa on mun työpöydän uudistus. Mulla oli ennen mustavalkoinen Ikea Micke -pöytä leveillä vetolaatikoilla, joihin sain jemmaan kaikki käyttömeikit mukavasti. Pöydän molemmilla puolilla mulla oli tuommoiset Ikean Helmer-laatikostot, joista toisessa oli sekalaista kamaa ja toisessa kynsilakkoja. Pöydän tumma fiilis oli kuitenkin alkanut vähän ahdistamaan, mutta suurempi syy muutokseen oli se, että pöytä oli alkanut notkahtamaan keskeltä ja halusin siitä eroon ennenkuin oikeasti käy jotain ikävää. Yllä olevassa kuvassa pöydän pinnalla on pieni räjähdys, jota en ollut ehtinyt vielä taltuttamaan remontin jäljiltä, mutta tuolta yllä olevasta linkistä näkee miltä pöydän taso normaalisti näytti ennen.

1952_kosmehuone_05-700x467

Uusi pöytäkompleksi koostuu kahdesta ALEX-laatikostosta ja valkoisesta pöytälevystä. Vasemmalle jemmasin ne kaksi vanhaa HELMER-laatikostoa, jotka mulla oli vanhan pöydän kanssa käytössä. Alexeissa on kuitenkin niin paljon leveämmät laatikot, että sain toisen Helmerin kokonaan tyhjäksi ja se siirtyy pois mun käytöstä.

Jemmasin käyttömeikit vasemman puoleiseen Alex-laatikostoon ja aikalailla kaikki laatikot tuli käyttöön kyllä (ei sentään täyteen). Täytyy kyllä luultavasti jotain sisälokerikkoja sinne laatikoihin hommata, että saisin kamat paremmin pysymään paikoillaan, nyt ne vähän seilaa ees taas, kun laatikoita availee.

1953_kosmehuone_06-700x467

Alex-laatikostojen ansiosta kävi myöskin niin, että pääsin eroon huomattavasta määrästä pöytätilpehööriä, koska nyt ne mahtuikin laatikoihin. Tuo MUJI:n huulipunalaatikkokin voisi olla helposti tyhjä jos vaan käyn ostamassa meikkilaatikoihin jotain järjestelypalikoita, joilla saan ne pysymään laatikossa pystyssä.

Nautin, että mulla on vihdoinkin näin tyhjä työpöytä! Nyt sitä jopa ihmettelee, että miksi en tehnyt tätä ratkaisua aikaisemmin, mutta olihan ne vetolaatikot kyllä kätevät siinä edellisessäkin pöydässä, kun meikkaamista ajattelee: kaikki oli heti näkyvillä. Nyt jouduin jakamaan meikit kategorioittain viiteen eri laatikkoon, että sain kaiken järkevästi saataville, mutta teen meikkilaatikoista oman postauksen joskus myöhemmin, kun saan ne järjestettyä paremmin.

1954_kosmehuone_04-478x700

Haluaisin vielä uusia tuon työtuolin johonkin ilmavampaan ja kevyempään kun tuo nykyinen tuntuu tosi möhköltä tässä tilassa tällä hetkellä. Kosmehuoneesta puuttuu myöskin verhot (ja verhotanko) edelleen, kun on tässä ollut vähän muuta hankittavaa ja tekemistä eikä verhot ole tuntuneet olevan prioriteettilistan kärjessä :D Hiljaa hyvä tulee, eikös sitä niin sanota :)

.IHANA VAATEKAAPPI.

1945_Makkari_05-700x467

Nyt se on vihdoinkin valmis, uusi vaatekaappi nimittäin. Ai että on ihana! Tässä vielä muistutuksena vaatekaappisuunnitelmat. Ihan vasemmalla on kotelointi sille keittiöstä tulevalle ilmastointiputkelle ja siitä sitten alkaa tuo vaatekaappi. Kaappi on 250cm leveä ja melkein kattoon saakka korkea, jossa on meille molemmille metrin mittainen liukuovi-kaappi korkeakiiltovalkoisilla ovilla ja vielä ekstrana 50cm saranaovi-osio, jonka ovi on siis peilillä varustettu, kuten näkyy. Kaapin ja huoneen oven väliin jäi seinää ehkä 5-10 cm ja siihen pitäisi vielä sahata ja asentaa jalkalistanpätkä.

1946_vaatekaapit_06-467x700

Peiliovi asennettiin avautumaan vasemmalle, että on helppo nähdä jo pukeutuessa, että päivän vaatevalinta on a-okay.

1947_vaatekaapit_08-467x700

Nyt kaappiin mahtuu kaikki käyttövaatteet kerralla ja ne on sopivan löysästi omilla paikoillaan, että päätin lopettaa 333-projektin harrastamisen kokonaan (postaukset aiheesta täällä ja täällä). Kaapista löytyy tila jokaiselle vaatekappaleelle helposti ja tuonne peilin taakse saa henkariin joitakin selkeästi eri kauden vaatteita sivuun, jos ne tuntuu olevan tiellä.

1948_vaatekaapit_12-700x467

Laatikot on niin leveitä, että niihin kaikkiin jäi jonkin verran tilaa, joka mahdollisti hieman löysemmän viikkauksen monien vaatekategorioiden kohdalla. Tässä alimmassa laatikossa mulla on juoksuvaatteita + talvikerrastoja, kotivaatteita ja yövaatteet.

1949_vaatekaapit_13-351x700

Peilioven takana on tosiaan vielä korkeaa tankotilaa, jonne laitoin kaikki juhlamekot ja tällä hetkellä siellä on myös talvisempia neulemekkoja ym, joita en kesällä käytä. Molemmat vetolaatikot on toistaiseksi vielä tyhjiä (!!!) ja alahyllylle toin eteisestä molemmat Minna Parikan korkkarit, koska ajattelin olevan loogista, että juhlakengät on samassa tilassa juhlavaatteiden kanssa.

Makuuhuoneeseen pitäisi vielä asentaa verhot paikoilleen, nakuttaa pari listan pätkää seinään ja sitten alkaakin olemaan jotakuinkin valmista makuuhuoneen osalta tämä remontoiminen :)

Mitäs tykkäätte vaatekaappikompleksista?

.REMPPAJUHANNUS.

Meillä on tämä juhannusviikko ollut kesälomaa ja viikkohan on mennyt leppoisasti remonttia tehdessä. Saatiin mun veli auttamaan lattioiden asentamisessa ja enpä tiedä mitä koko hommasta olisi edes tullut ilman sitä. Veljellä on pakettiauto ja kaikenmaailman sirkkeliä ynnä muuta remonttivehjettä, joista on ollut korvaamaton apu mm. laminaattien lyhentämisessä ja vanhojen lattioiden ja muun ison roskan kaatikselle viemisessä, puhumattakaan siitä tietotaidosta ja osaamisesta :)

1943_makkarin_lattia_12-700x467

Yläkerran kolmen huoneen kaikki lattiat on nyt uusittu, maalattavat seinät on maalattu ja listat on niiltä osin paikoillaan, kuin niitä voi vielä laittaa. Tällä hetkellä projektina on olohuoneen lattian uusiminen ja seinien maalaamista ja jos vielä tänään ehditään niin kenties Ikean PAX-kaapiston kokoamistakin.

1944_juhannus_remppanaama-467x700

Että hyvää juhannusta vaan täältä remontin keskeltä kaikille mökkeilijöille ja muille juhlijoille! Mä täällä ihastelen meidän uutta ihanaa lattiaa ja alan kohta maalailemaan olohuoneen seiniä. Illalla grillataan ja saunotaan :)

Hyvää juhannusta!