.LAHJATOIVEITA.

Mulla on yleensä ollut tapana tehdä postaus, jossa kerron omista joululahjatoiveistani, jotka voi yhtä lailla olla myös synttärilahjatoiveita, koska mun synttärit sattuu olemaan viikko joulun jälkeen. Ei välttämättä siksi, että läheiset nämä tästä bongaisivat, vaan ennemminkin haaveilumielessä ja muistilista-henkisesti. Toki en pistä pahakseni, jos läheiset tästä vinkkejä saavatkin, mutta en sitä tokikaan oleta. Viime vuotisen postauksen sisällöstä olen saanut kolme yhdeksästä, mutta olen ne kaikki kylläkin itse ostanut tässä vuoden sisällä :D

joululahjatoiveet_01

Suurinosa tänä vuonna mun toiveista liittyy käyttöesineisiin, kuten astioihin. Meillähän on jo ennestään keräiltynä tätä Marimekkoa, koska sekä muotokieli että kuviot viehättää mun silmää. Tykkään siitä, että monia näistä astioista on helppo käyttää sekä tarjoiluastioina että ihan tavallisina ruoka-astioina ja mustavalkoinen väriteema sopii keskenään, vaikka kuviot toki vaihtelevatkin samassa pöydässä.

1. Marimekko Oiva Siirtolapuutarha -lautaset (2 kpl) on ollut hankitalistalla jo pidempään. Nämä on niitä isompia matalia lautasia ja meillä on näitä jo kokovalkoisena ihan mukavasti, mutta erityisesti tarjoilukäyttöön haluaisin pari tämmöistä kuviollista lisäksi. Tuohon on kiva kattaa vaikkapa karjalanpiirakoita tai croissantteja fiinimpään aamupalapöytään tai käyttää ihan vaan ruokalautasena arjessa.

2. Marimekko Oiva Räsymatto -jättimuki 4 dl (2 kpl) mustavalkoisella kuviolla on aivan täydellinen tee- tai glögimuki, johon mahtuu kerralla vähän enemmänkin lämmintä juotavaa. Huomaan, että ne pienemmät mukit on nopeasti tyhjiä, vaikka muuten niistä tykkäänkin ja Mösjöö käyttää niitä kahvinjuontiin hyvin mielellään, mutta mä kaipaisin vähän isompaa mukia toisinaan.

3. Marimekko Oiva Sääpäiväkirja -kulho 5 dl (2 kpl) olisi erinomainen jatkumo jo olemassaolevien samankokoisten kulhojen lisäksi. Käytän tätä kulhokokoa eniten (aamupalajogurttiin lähinnä, mutta myös muuhun tarjoiluun) ja siksi ne on koko ajan tiskikoneessa, joten lisä ei olisi pahitteeksi. Harmittaa, kun tähän kokoon tulee harvemmin mitään kivoja uusia kuoseja, mutta tätä kuosia mulla ei vielä ole, vaikka tämä ei enää uusi olekaan.

4. Marimekko Oiva Siirtolapuutarha -kannu 1,25 l olisi oikein mainio vesikannu ruokapöytään silloin, kun on ihmisiä kylässä syömässä. Saahan sitä vettä toki hanastakin, mutta jos pöydässä on näin hieno kannu, ei tarvitsisi nousta sen takia. Erinomainen myöskin vapaapäivien pidempiin bloggaushetkiin, kun saatan istua lähes koko päivän tietokoneella ja vesimuki on oikeasti ihan koko ajan tyhjä eli kannulla pystyisin ainakin vähentämään täydennysreissuja (joskin vessareissut saattaisi lisääntyä jatkuvasti hyvästä vesitilanteesta johtuen).

joululahjatoiveet_02

Rahallisesti vähän isompi joululahjatoive löytyi Hobby Hallista, joka on luultavasti kohta jo mulle matkallakin (koska Mösjöö lupasi tämän mulle joulu/synttärilahjaksi hommata), jee!

5. Raleigh Classic ”28 naisten 1-vaihteinen polkupyörä mustana (sieluni väri). En ole vuosikausiin juurikaan kaivannut polkupyörää, koska Helsingissä bussiliikenne oli aina niin lähellä, että pyörää ei oikeasti tarvinnut. Nyt, kun kuitenkin muutettiin vähän pidemmälle, me ollaan oikeastaan täysin jalkojemme varassa kaiken (lähi)liikkumisen suhteen, joten pyörä olisi aivan mainio helpoke moneenkin pikkureissuun. Työmatkailuun en sitä toki tarvitse, juna-asemalle kävelee ihan tarpeeksi lyhyen aikaa, mutta moneen muuhun kyllä, jonne kävellen menee aivan tuhottomasti aikaa.

6. Polkupyörän etukori (mustana jälleen) on tottakai oltava. Koriin voi laittaa ostoskassin, chihun tai piknik-tarpeita jos selkäreppu ei yksinään ole riittävä. Takajopparillekin voi tarvittaessa toki köyttää jotakin. Kunnon lukko pyörää varten toki pitäisi vielä hommata niin paketti olisi kasassa.

joululahjatoiveet_03

Palataan vielä hetkeksi Finnish Design Shopiin.

7. Milk -valaisin saarnipuun värisillä jaloilla on pieni, mutta niin loputtoman suloinen valaisin, josta olen haaveillut jo pidempään, mutta jota en vaan ole saanut vielä itse ostettua. Tälle söpöliinille kyllä löytyisi varmasti paikka.

8. Forest Greetings -seinäkalenteri (Teemu Järvi Illustrations) on NÄTTI ja olisi myös tarpeellinen. Olisi hyvä olla joku paikka kotona, johon merkitä työvuorot ja muut menot, jotta ne olisi helposti molemmilla tiedossa, eikä Mösjöön tarvitsisi aina kysellä, että mitenkäs mä nyt olenkaan taas töissä tällä viikolla tai että milloinkas se Mösjöön mökkiviikonloppu taas olikaan.

joululahjatoiveet_04

Kosmetiikan puolelta mulla ei nyt ole mitään muita toiveita, kuin nämä jumalaisen ihanalta tuoksuvat Origins Ginger-linjan tuotteet. Mulla on yksi Ginger-tuote, jota käytän aina suihkun jälkeen ja olen niin rakastunut siihen tuoksuun, että voisin ihan rehellisesti vaikka uida siinä tuoksussa, joten tottakai mä haluan muitakin saman sarjan tuotteita lisää. Origins-tuotteita myy ainoastaan Stockmann, kaikkia tuotteita ei ole verkkokaupassa, mutta myymälästä löytynee (ainakin keskustasta, jossa on uusi hieno Origins-piste MACia vastapäätä).

9. Origins Ginger Burst Savory Body Wash, eli suihkugeeli, jotta inkivääri-elämys lähtee liikkeelle heti puhdistuksesta.

10. Origins Ginger Cloud Smoothing Body Balm, eli vartalovoide kuivallekin iholle.

11. Origins Ginger Body Scrub Smoothing Body Buffer, eli jumalaisen ihana suolakuorinta vartalolle. Tätä olen erityisesti himoinnut siitä saakka, kun tajusin tämän olemassaolon, ah niin ihana!

12. Origins Ginger Gloss Smoothing Body Oil, eli vartaloöljy. Tämä on se tuote, joka mulla jo on (saatu blogin kautta) ja tykkään tykkään tykkään! Jättää ihon tosi kosteutetuksi, mutta vaikka tämä on öljy, ei tunnu öljyiseltä iholla kauaa, vaan imeytyy mukavasti. Aivan ihana! Mun puteli on jo puolillaan (ehkä jopa alle) ja nyt jo hermoilen, että tätä (tai jotain muuta Gingeriä) pitää saada kohta lisää!

13. Origins Ginger Hand Lotion, eli käsivoide pumppupullossa, jota ajattelin yöpöydälle, jotta saisin vielä viimeiset ihanat inkiväärituoksut ennen nukkumaanmenoa.

Sellaisia joulu/synttärilahjatoiveita. Oliko yhtään sellaisia, jotka kutkuttelisivat myös teitä?

.VAALEAN TUKAN YLLÄPITOA.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Enpä olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että minäkin kerron blogissa vaaleiden hiusten pitämisestä viileän vaaleina, mutta tässä sitä nyt vaan ollaan, vaaleammissa kutreissa.

Olin tottakai ottanut etukäteen selvää, että mitä hopea-tuotteita muut kauneusbloggaajat tuntuvat suosivan ja kerta toisensa jälkeen esiin nousi Fudge Clean Blonde Violet Toning Shampoo* ja Conditioner*. Mikäpä minä olen sitä siis epäilemään, joten ei muuta kuin kassan kautta.

fudge_02

En yhtään tykkää pakkausten ulkonäöstä, mutta se nyt on kuitenkin täysin sivuseikka, jonka kanssa pystyn oikein hyvin elämään. Tärkeämpää, by far, on se, että nämä todellakin toimii! Erityisesti tuo shampoo tuntuu olevan se juttu ja mä olenkin nyt käyttänyt sitä lähes jokaisessa pesussa hiusten vaalentamisen jälkeen. Välillä pidemmällä vaikutusajalla ja välillä pesen sen pois melkein heti. Shampoo on väriltään voimakkaan violettista, mutta ei se silti ole mulla käsiin jämähtänyt, vaikka joku sitä vähän taisi varoitellakin. Siihen mennessä, kun kaikki suihkuttelut on hoidettu, ei käsissä enää ole mitään violettia.

Kun shampoo on huuhdeltu, laitan päälle vielä saman linjan hoitoaineen, jonka annan vaikuttaa jonkin aikaa ennen poispesua. Olen satunnaisesti käyttänyt myös muita hoitoaineita ja hiusnaamioita, koska tuntuu ettei tämä hoitoaine ole erityisen voimakkaasti hiusta sävyttävä ja välillä tuntuu, että haluaisi hoitaa hiusta vähän tehokkaammilla hoitotuotteilla. Olenkin harkinnut, että en varmaankaan hanki enää toista Fudgen hoitoainetta, mutta shampoon kanssa ehdottomasti aion jatkaa.

Muille tuttuja nämä Fudget? Onko muita suosituksia, jotka teidän mielestä kenties jopa päihittää nämä?

*postauksessa mainoslinkkejä

.MARIN RESEPTIKIRJA.

Mä en ole mikään foodie, syön hyvin mielikuvituksettomia ruokia ihan yhtä lailla kuin mielenkiintoisempiakin, mutta kyllähän hyvä ruoka saa aikaan hyvän mielen ja on muutakin kuin pelkkää polttoainetta. Perusarkena en välttämättä tee koko viikolla kunnon ruokaa jos sattuu olemaan vaikkapa iltavuoropainotteinen työviikko ja joskus ruoanlaittaminen ei juuri innosta vapaalla ollessakaan. Ruoka ja siitä kiinnostuminen on mulla hyvin kausittaista, välillä innostun ihan hulluna erilaisista resepteistä ja kokeilen mielelläni erilaisia uusia makuelämyksiä ja myös itse ruoanlaitto on mun mielestä kivaa, mutta sitten taas saattaa tulla näitä kausia, kun teen mieluummin lämpimiä voileipiä mikrossa ja juon kaakaota :D

reseptikirja_01

Nykyään varmaan aika monet ihmiset tsekkaa reseptinsä netistä tai suosikkiblogeista tai jopa ihan reseptikirjoista ja toki itse teen ihan samaa, mutta mä tykkään siitä, että ne resepteistä parhaimmat on samoissa kansissa, jotta ne jää varmaan talteen ja on löydettävissä helposti uudelleen. Olen vuosien ajan keräillyt reseptejä sieltä sun täältä, ehkäpä eniten erilaisista ilmaislehdistä (Pirkka jne.), mutta myös joistakin kirjoista, netistä, blogeista, siskolta ja äidiltä ja kerännyt ne kaikki yhteen omaan reseptikirjaan eräänlaiseksi sekametelisopaksi.

reseptikirja_02

Tein kirjaan sisällysluettelon (ja sivunumerot), jotta on helpompi ja nopeampi löytää se aihealue, jota hakee. Jaoin eri osiot aika karkeasti, koska en halunnut rajoittaa lokerointia liian monimutkaiseksi ja periaatteessa melkein kaikissa kategorioissa voi olla sekaisin sekä kasvis- että liharuokia. Eli hyvin löysä systeemi. Ja jos ihmettelette, että miksi tuolla toistuu samat osiot kahteen kertaan, se johtuu siitä, että alkuperäiseltä alueelta loppui tila kesken niin piti jatkaa kirjan loppupäähän.

reseptikirja_03

Merkkasin jokaisen alkavan alueen vaaleanpunaisella post-it-lapun lipareella, jotta oikeaan on vieläkin helpompi löytää. Ja kuten näkyy, kirja on aika täynnä, kun se tuolla lailla pullistelee.

reseptikirja_04

Olen tosiaan keräillyt reseptejä sieltä täältä ja mun lemppareita on kaikki mitkä voi leikata kuvina talteen. Huomaan nimittäin, että tartun mieluummin reseptiin, josta mulla on kuva kuin reseptiin, jonka olen kirjoittanut käsin (varsinkin jos en ole sitä ruokaa tehnyt vielä kertaakaan). Lempparireseptejä, joita teen uudelleen ja uudelleen, olen merkkaillut pienellä sydämellä (kuten Guacamolessa), jotta löydän ne tuolta seasta helpommin ja muistan, että tämä oli oikeasti hyvää, kannattaa tehdä uudelleenkin. Saatan myös merkata reseptiin muutosehdotuksia kokeiltuani sitä ensimmäisen kerran, jotta muistan seuraavalla kerralla.

reseptikirja_05

Aina, kun tulee jotain ilmaisia reseptilehtisiä eteen, nappaan ne mukaan ja leikkelen talteen kiinnostavimmat reseptit, joita ihan oikeasti voisin nähdä itseni tekevän. Mulla on tallessa muutamia vähän monimutkaisempiakin reseptejä, mutta tunnen itseni tarpeeksi hyvin, että mun on aivan turha kerätä itselleni sellaisia kovin paljoa. Eli vaikka joku ruokakuva näyttäisi lehdessä jumalaiselta, mutta sen valmistamiseen menee koko päivä tai siihen tarvitaan neljää erilaista viinietikkaa, jotain erikoista vihannesta (josta en ole edes kuullut koskaan ennen) tai lohikäärmeen verta, niin voin ihan suosiolla skipata ne reseptit kokonaan: en kuitenkaan tekisi niitä ikinä. Sama pätee muuten reseptikirjoihin, jos ne vaikuttaa yhtään liian korkealentoisilta niin mä en niitä tartte.

reseptikirja_06

Tämänkin olen oppinut kantapään kautta. Olen tehnyt reseptikirjaa eri tavoin jo ihan nuoresta alkaen ja silloin keräsin talteen kaiken, mikä näytti kiinnostavalta ja lopulta kävi niin, että mä en ikinä tehnyt niistä resepteistä juuri mitään. Nykyään osaan olla valikoivampi ja virheleikkeleitä tulee enää hyvin harvoin.

Tämä mun uusin versio tästä mun reseptikirjasta on ehdottomasti ollutkin se paras. Lähes poikkeuksetta mä tartun mieluummin tähän kuin varsinaiseen keittokirjaan (joita mulla on muuten enää tasan kaksi konmarituksen jälkeen) ja löydän aina jotain mielenkiintoista, jota voisi tehdä ruoaksi. Kirjassa on vielä todella paljon reseptejä, joita en ole kertaakaan edes kokeillut, mutta toisaalta myös paljon sellaisia, joita olen käyttänyt useaan kertaan.

Teettekö te omia reseptikirjoja vai luotatteko internetin ihmeelliseen maailmaan vai onko teillä kenties kirjahylly täynnä erilaisia keittokirjoja?

<!– TradeDoubler site verification 2877145 –>