.LOMALLE SIMMAREITA.

Tiedättekö mitä mä vihaan? Vaatekauppojen sovituskoppeja. Niissä on useimmiten semiahdasta, verhot/ovi ei pysy kiinni ja se valo. Se valo on jotain aivan kammottavaa. Joka ikinen pienikin muhkura ja epämääräisyys vartalossa korostuu moninkertaisena niissä valoissa.

Syy miksi olen tässä viime aikoina kuluttanut vaatekauppojen sovituskoppeja on siinä, että yritin etsiä joitakin kivoja bikinejä ja/tai uikkareita etelän lomaa varten. Bikinien yläosia mulla oli ihan kivasti jo ennestäänkin, mutta alaosia on aina ollut tyyliin vain yhdet ja nyt halusin jotain aivan toisenlaista, kuin mitä mulla on aikaisemmin ollut.

Kävin Lindexissä ja H&M:ssä sovittelemassa muutamia alaosia ja samalla paria yläosaakin ja tulipahan vaan realiteetit vastaan niissä sovituskoppien valoissa, että jätin kaikki bikinit kauppoihin. Tuli sellainen olo, että näytän joltain selluliittiselta merileijonalta ja näinollen mitkään bikinit ei näyttäneet missään määrin hyvältä sovituskopissa. Eikä kaupoissa muutenkaan tuntunut olevan juuri minkäänlaisia valikoimia bikineissä/uikkareissa tähän vuodenaikaan.

Saman päivän iltana kävin tekemässä tilauksen H&M:n verkkokauppaan, koska sieltä kyllä sitten löytyi valikoimaa uima-pukuosastolta vaikka kuinka paljon! Ja seuraavana päivänä kävin hankkimassa salikortin, koska prkl.

loma-simmarit

Maksettiin hiljattain lennot ja hotelli Teneriffalle Puerto de la Cruziin ja siitä innostuneena ylipäätään lähdin tsekkailemaan tätä mun simmari-valikoimaa. Kuten sanoin, yläosia mulla oli ennestäänkin ihan kivasti, mutta lomakohde-henkistä uimapukua ei todellakaan ollut, joten siitä syystä tämä kokouikkari (1) lähti mukaan. Lähti pari muutakin, mutta kotona niitä sovitettuani sain todeta, että muut ei vaan sopineet mulle syystä tai toisesta, mutta tämä sivuritilä-uikkari toimi oikein mainiosti! Tuohon joku saronki vyötärölle niin kyllä!

Värikkäämmät kolmiobikinit (2) mulla oli jo ennestään (nekin H&M:stä aikoinaan hankittu) ja niillä saa kivasti väriä mustaan alaosaan jos sille päälle sattuu. Kolmio-biksut mustavalkoraitaisella kuminauhalla (3) on uudet, ne näytti kivoilta ja ihme kyllä, istui mun päälle ihan täydellisesti! Tälleen lähes tissittömänä erinomainen saavutus, sanoisin. Marlies Dekkersiä imitoivat mustat biksut mulla oli myöskin jo ennestään (nekin kai H&M:stä) ja ne on yksinkertaiset, mutta silti mielenkiintoiset omalla tvistillään.

Bikinien alaosia mulla on nyt sitten kahdet: matalammat alushousumallit (5), joissa on koloviilto sivuilla ja nämä oli mulla ennestään (H&M myöskin). Näillä saa vähä pienemmät rusketusraidat jos sellaisia nyt ehtii ylipäätään kehittyä viikossa tämmöiselle A-neloselle. Toiset taas on tämmöiset huomattavasti korkeavyötäröisemmät (6), joissa on tuollainen naruviritelmä molemmilla puolilla lantiota. Tilasin kokeiluun sellaisia kokonaan umpinaisia korkeavyötäröisiä alaosia myös, mutta niistä tuli vahvasti mummoalushousu-fiilis, jota taas näistä naruviritelmistä ei tullut yhtään.

Hirveen kiva nyt lähtee tämän (kovasti värikkään) simmari-kokoelman kanssa lämmöstä nauttimaan! Mutta kyllä mä vaan sanon, että miksi sinne sovituskoppeihin ei saisi jotain pehmeämpiä valoja, ettei ihmisillä mene aivan ilta pilalle. Kotona, kun näitä sitten sovittelin, ei ollut OLLENKAAN samanlainen olen-hirveä-läski-selluliitti-valas -olo. Mut katsotaan nyt millainen fiilis siellä Teneriffalla sitten taas on. Saletisti pukeudun johonkin mustaan kokovartalokaapuun koko loman ajaksi ja tulen takaisin aivan yhtä valkoisena kuin lähtiessä :D

.MINIKAPSELIN JÄLKEISIÄ AJATUKSIA.

Kirjoitin noin kuukausi sitten blogiin postauksen, jossa kerroin aloittaneeni 16 vaatekappaleen kapselikokeilun, joka tulisi kestämään neljä viikkoa. Kokeilujakso on ohitse ja on aika tutkailla mitä ajatuksia kuukauden minikapselilla eläminen herätteli ja millaisia asukokonaisuuksia kuukauden aikana tuli käytettyä.

16_piece_capsule

Muistin virkistykseksi ensin kuvakollaasi näistä 16:sta vaatteesta, jotka tähän kuukauden minikapseliin päätyivät. Kolme aluspaitoina (ja työpaitoina) toimivaa yläosaa, kaksi löysää t-paitaa, kolme pitkähihaista paitaa, kaksi neuletakkia, kaksi mekkoa, kahdet housut, yksi hame ja sukkahousut.

Alunperin ajattelin, että tässähän on erilaisia asuja vaikka kuinka paljon, mutta loppujen lopuksi musta alkoi kuukauden viimeisellä viikolla tuntumaan, että mulla on aina samat vaatteet päällä. Tiedän myöskin mistä se johtuu, mutta siitä lisää myöhemmin.

16_piece_aftermath_01

Ylivoimaisesti eniten kuukauden aikana käytin näitä kolmea asua:

1. Farkut, musta pitkähihainen t-paita, farkkupaita, Alpa-neuletakki -yhdistelmä oli päällä kuusi kertaa kuukauden aikana.

2. Farkut ja musta pooloneulepaita (+ tank-toppi) oli päällä neljä kertaa.

3. Sukkahousut, naruolkainmekko, napitettava neulemekko, Alpa-neuletakki -yhdistelmäkin oli käytössä samanlaisena kolme kertaa.

16_piece_aftermath_02

4. Farkut, musta pitkähihainen t-paita, napitettava musta neuletakki, alpa-neuletakki -yhdistelmäkin oli päällä kaksi kertaa.

5. Farkut, musta pitkähihainen t-paita, sininen pusero ja alpa-neuletakki -yhdistelmä niinikään päällä kaksi kertaa.

16_piece_aftermath_03

Loput asuista oli päällä tällaisenaan vain kerran:

6. Nahkahousut, pitsinen t-paita, napitettava musta neuletakki, alpa-neuletakki.
7. Sukkahousut, nahkahame, (tank-toppi), sininen pusero, alpa-neuletakki.
8. Sukkahousut, nahkahame, (tank-toppi), farkkupaita, alpa-neuletakki.
9. Nahkahousut, musta pitkähihainen t-paita, sininen pusero, alpa-neuletakki.
10. Sukkahousut, musta t-paitamekko, napitettava musta neuletakki, alpa-neuletakki.

Näiden asujen lisäksi mulla oli seitsemän kotivaatepäivää, jotka tietysti vähensivät seitsemällä päivällä näiden ”päivävaatteiden” käyttöä.

16_piece_aftermath_04

Kun laskin yhteen jokaisen vaatteen käyttökerrat, päädyin tällaiseen top vitoseen. Alpa-neuletakki oli ylivoimaisesti eniten käytetty vaate tämän kuukauden aikana. Ei pelkästään siksi, että se sopi melkein kaikkiin asuihin vaan myös siksi, että se oli oikeastaan ainut tapa pysyä lämpimänä nahkatakin kanssa. Tästä johtuen musta tuntui hyvin vahvasti siltä, että pukeuduin koko kuukauden lähes aina samoihin vaatteisiin, kun päällimmäisenä oli lähes aina Alpan neuletakki.

Kakkoseksi tuli tietenkin mustat farkut, joita käytän kaikista mieluiten töissä ja näinollen ne valikoitui jalkaan useammin kuin nahkahousut tai mitkään hameet tai mekot. Mulla oli kuukauden aikana käytössä kahdet täysin samanlaiset farkut.

Kolmoseksi sijoittui ihan tavallinen musta t-paita pitkillä hihoilla. Osasyynä lämpimämpi kerrospukeutuminen (verrattuna tank-toppiin), mutta tämä on myös erinomainen työpaita ja käy lähes kaikkien muiden yläosien alle.

Neljänneksi eniten tuli käytettyä uutta pitkänmallista mustaa neuletakkia, johon ompelin itse nappirivistön, jotta vaatetta voi käyttää sekä avonaisena neuletakkina että mekkona, kun se on napitettu kokonaan kiinni. Tämän tuplaominaisuuden vuoksi tälle tulikin niin paljon käyttöä.

Viidentenä oli hieman yllättävästi farkkupaita. En alkuun uskonut käyttäväni tätä näinkään paljoa, mutta mulla ei loppujen lopuksi ollut montaa pitkähihaista yläosaa tässä kapselissa ja ilmojen viilentyessä pitkähihaiset pääsi käyttöön. Tämä farkkupaita on myöskin paljon paksumpi ja lämpöisempi kuin se sininen pitkähihainen pusero, joten siksikin valitsin tämän useammin.

16_piece_aftermath_06

Kaikista vähiten käytin näitä viittä vaatetta. Nahkahousut kävi kuukauden aikana jalassa vain kaksi kertaa, samoin nahkahame. T-paitamekkoa käytin tasan yhden kerran ja kumpaakaan löysää t-paitaa en käyttänyt kertaakaan koko kuukauden aikana. Jälkimmäisten käyttämättä jättäminen johtui kyllä varmaan eniten säätiloista, jotka alkoi kylmenemään juuri haasteen aloittamisen aikoihin ja valitsinkin mieluiten pitkähihaisia paitoja päälleni.

Kuukauden minikapseli-kokeilu oli tavallaan tosi helppoa ja vaivatonta, mutta niinkuin tuossa jo aikaisemmin sanoin, koin aika vahvasti varsinkin loppusuoralla, että mulla oli aina samat vaatteet päällä. En enää jaksanut miettiä niitä pieniäkään muutoksia asukokonaisuuksiin, kun kuitenkin peitin kaiken sillä samalla (ihanalla) neuletakilla, joka sai kaikki asut näyttämään lähtökohtaisesti samalta.

Kuukauden vaatekokeilun jälkeen menin käymään siskon kanssa kirpputorikierroksella ja ostin 7 uutta vaatetta ja kaulahuivin, joten voisin tästä ehkä päätellä, että ihan noin pienellä vaatekaapilla mun ei kannata elää ainakaan pidempiä aikoja putkeen, etten ala kyllästymään kaikkiin vaatteisiini ja tee tämmöisiä isompia ostoksia useamminkin :D

T-paitoja lukuunottamatta koin kuitenkin, että kapseli oli hyvin valikoitu. Viihdyin kaikissa vaatteissa todella hyvin ja ne sopivat yhteen moitteettomasti. Asukokonaisuudet oli helppo ja nopea koota päälle aamuisin, ei tarvinnut juurikaan miettiä mitä päälleen laittaa. Ja vaikka kapselissa olikin joitakin vaatteita, joita käytin verrattain hyvin vähän, oli nekin silti arvokas osa kapselia, koska ne toi kaivattua vaihtelua farkut-pitkähihainen-neuletakki -komboon. Tästä kuukaudesta opin ainakin sen, että vaikka mieluiten käytänkin tiettyjä muutamia vaatteita, tykkään myös vaihtelusta ja silloin on ihan kiva, että myös löytyy niitä vaihtoehtoja.

Oletteko te kokeilleet näin pientä kapselivaatekaappia?

.16 VAATTEEN KAPSELI.

Viime viikon postauksessa juttelin hyvin pienestä kapselivaatekaapista ja siitä miten sellainen on mua houkutellut jo pidemmän aikaa, mutta en ole vain uskonut pystyväni siihen. Kun oikein ajattelin asiaa kunnolla, totesin että mähän käytän nytkin aika pientä osaa vaatteistani säännöllisesti. Toki välillä otan jonkun yläosan, jota käytän harvemmin, mutta ne mihin tartun useimmiten, on aina samoja.

Kun kävin mun vaatteita läpi, löysin sieltä nopeasti ne vaatekappaleet, joita mä eniten käytän. Kokosin vaatteista kuvakollaasin ja mietin, että pitääkö jotain lisätä tai ottaa pois, miten hyvin näitä vaatteita pystyy yhdistelemään. Vähän hämmästyin itsekin, kun totesin näiden vaatteiden riittävän aivan mainiosti.

16_piece_capsule

Tähän pieneen kapseliin valikoitui 16 vaatekappaletta. En laskenut mukaan kenkiä, takkeja tai kaulahuiveja, koska käytän joka tapauksessa samoja lähes aina. Sen sijaan laskin mukaan kaksi ”aluspaitaa”, eli tanktopin ja pitkähihaisen t-paidan, koska niillä on oleellinen rooli vaatetuksessa. Nuo kaksi aluspaitaa toimivat työvaatteiden yläosan pohjana, jos mulla ei ole mitään muuta mustaa yläosaa sinä päivänä päällä, joka kävisi töihin. Myös sukkahousut laskin tähän mukaan oleellisena osana, koska eihän tähän vuodenaikaan käytetä hameita tai mekkoja ilman paksuja sukkahousuja.

Toki pidän sen mahdollisuuden avoinna, että voin vaihtaa kapselista jonkun vaatteen johonkin toiseen jos esim. säätilat muuttuu ratkaisevasti kylmempään suuntaan tässä kuukauden aikana, mutta silloin tosiaan joku toinen vaate jää kapselista pois. Tank-toppeja, pitkähihaisia t-paitoja ja sukkahousuja mulla on myöskin kierrossa useampia, koska en pese pyykkiä niin usein, että voisin käyttää vain yhtä jatkuvasti, mutta ne ei vaikuta tyyliin, koska ne on kaikki samanlaisia keskenään.

Linkkasin tuohon alle vaateluetteloon joko samat vaatteet, joita mulla on, tai jotain vastaavaa.

VAATELUETTELO:
musta tank-toppi
– musta pitsikoristeinen t-paita (vastaava)
musta pitkähihainen t-paita
– valkoinen löysä t-paita (vastaava)
– musta löysä t-paita
– harmaansininen pitkähihainen ohut pusero (vastaava)
– farkkupaita (vastaava)
– musta pooloneule (vastaava)

– mustat tekonahkahousut (vastaavat)
– mustat farkut (vastaavat)
– tekonahkahame (vastaava)
– mustat paksut sukkahousut

tummanharmaa Alpa-neuletakki
musta pitkä neuletakki/mekko
– musta naruolkainmekko (vastaava)
– musta t-paitamekko (vastaava)

Tässä setissä on lähes loputtomat yhdistelymahdollisuudet. Kaikkia yläosia voi käyttää kaikkien alaosien kanssa. Lähes kaikkia yläosia pystyy kerrostamaan nätisti päällekkäin ja kaikki napitettavat kerrostuu kaikkien muiden vaatteiden, myös mekkojen kanssa. Siniharmaata puseroa ja farkkupaitaa voi käyttää mekkojen kanssa esimerkiksi solmimalla helman vyötäisille, hameen kanssa työnnettynä vyötärönauhan alle. Neuletakkeja voi molempia käyttää kaikkien vaatteiden päällä lämmikkeenä. Mustaa pidempää neuletakkia voi käyttää myös mekkona, koska se napittuu kokonaan kiinni (se on se mun itse tuunaama).

16_piece_capsule_asuja

Kokosin kuusi hieman erilaista asukokonaisuutta näistä 16:stä vaatteesta, ihan vain esimerkiksi. Kaikissa näissä asuissa on valmius työasuksi, eli musta pohja, mutta joitakin olen maustanut tilkalla väriä (eipä tässä kapselissa enempää väriä olekaan kuin se tilkka :D). Tummanharmaa Alpa Drizzle-neuletakki on aika tärkeässä osassa tässä kapselissa, koska se on helpoiten kerrostettavissa lämmikkeeksi ja alpakanvillaisena se on myös hyvin lämmin, vaikka ei paksu olekaan.

Tein nyt kolme housulookkia ja kolme hame/mekkolookkia, mutta yhdistelmiä olisi paljon enemmänkin. Tämä kapseli perustuu hyvin vahvasti nimenomaan vaatteiden kerrostamiseen, joka tietysti tähän vuodenaikaan on hyväkin, että pysyy lämpimänä. Käytän vielä pääasiassa nahkatakkia (+ itse tehtyä karvaliiviä), joten kerrospukeutuminen on ainut vaihtoehto jos meinaa nahkatakilla tarjeta. En tosiaankaan halua vielä siirtyä mihinkään paksuun untuvatakkiin.

vaatekaapissa

Tein vaatekaapin henkariosastolle rajatun alueen näille kapselivaatteille tuohon oikeaan laitaan ja otin kapselin kuukauden koekäyttöön, jonka aloitin 23.10 ja lopettelen joskus marraskuun puolivälin jälkeen. Palaan aiheeseen, kun kuukauden koejakso on takana ja millaisia asukokonaisuuksia ihan oikeasti toteutin ja mitä ajatuksia tämä pieni vaatekaappi sai aikaan.

*postauksessa mainoslinkkejä
( = saan pienen korvauksen, jos päädyt ostamaan tuotteita verkkokaupasta minun linkkini kautta)